Sivut

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

JyJun päätös ja arvontavoitto

Osallistuin JyJu -15 -tempaukseen, jossa tehtävänä oli neuloa tai virkata Jouluyön ja Juhannuksen välisenä aikana 20 kappaletta vähintään 50 grammaa painavaa käsityötä. Kaikkien töiden oli määrä olla aloitettuna toukokuun loppuun mennessä ja valmiina Juhannuksena. Minun neulomistahdillani tämä oli aivan sopiva haaste. Sain kaikki työt aloitettua määräpäivään mennessä. Halusin hiukan extrahaastetta, ja niinpä aloitin viimeisenä työnä isomman pitsihuiviprojektin. Tästä projektista olenkin vilautellut kuvia useampaan otteeseen Instagrammin puolella. Tällä hetkellä valmis huivi odottaa kuvausinspiraatiota ja kauniinpaa kuvaussäätä (sekä tulevaa viikonloppua jolloin se päätyy lahjaksi syntymäpäiviään viettävälle mummoleni < 3 ). Toimikoon tämä vaihekuva esimakuna tulevasta :)


JyJu -listastani löytyi myös yksi alle 50 grammaa painava työ, joten sille piti neuloa kaveriksi jotain. Nuorimmaisella oli vajausta lapasvarastossa, joten päätin neuloa hänelle sellaiset.


Koska peruslapasten neulominen on sangen tylsää, päätin vähän pöllöillä :)


Vähän mulkosilmäisethän pöllöistä tuli, mutta ihan söpöt ne on silti :)


Lapaset valmistuivat jo toukokuun alussa. Silloin kuvittelin, ettei lapaset ehtisi olla montakaan kertaa käytössä ennen kesän tuloa. Mutta mitä vielä, näitä on tarvittu pitkin kesää vaunupäikkäreillä ja kyläreissuilla, kun on ollut niin kylmää ja koleaa. Tässä vielä yksi kuva lapasista in action.


Ja sitten vielä yksi huikean hieno juttu! Katsokaas, minkä ihanan palkinnon voitin Langan päästä kiinni -blogin arpajaisissa!


Ihania pöllönappeja, Regian sukkalankaa (huutelevat tahtovansa raitasukiksi), tummaa suklaata sekä kaunis itsetehty avaimenperäpussukka jossa oli sisällä kokoontaitettavat sakset! Kiitos vielä tuhannesti TiiaN upeasta arpajaisvoitosta!

2 kommenttia:

  1. Ihana huivi on mummolle tulossa ja söpöt on pöllölapaset. On tosiaan ollut aikamoinen kesäkuu, kun vielä juhannuksenakin oli lapaskelit!
    Kiva kun tykkäsit voitosta, raitasukiksi nuo langat onkin omiaan! :)

    VastaaPoista
  2. Siinä hetkessä on kyllä jotain tosi hienoa, kun höttömyttyhuivi aukeaa pingotuksessa pitsiunelmaksi. :) Toivottavasti söötit pöllölapaset voi jo kohta laittaa kaappiin odottamaan syksyä...

    VastaaPoista