Sivut

tiistai 29. elokuuta 2017

Kasvivärjäyskokeilussa punajuuret ja lisää lupiinia



Täällä on jälleen kasviväripadat porisseet. Tälläkin kertaa värjäysinnostukseni lähti jälleen lupiineista. Kotimatkani varrella valtoimenaan kasvaneet ja kertaalleen jo niitetyt lupiinit ehtivät rueta kukkimaan vielä toistamiseen. Koska turkoosi lukeutuu ehdottomiin lempiväreihini, ja koska ensimmäiset lupiinivärjäyskokeiluni onnistuivat yli odotusten, päätin poimia vielä kassillisen lupiineja ja kokeilla niiden avulla paria uutta värjäystekniikkaa. Lupiinien lisäksi innostuin kokeilemaan myös punajuurilla värjäystä.


Värjäyssessioni alkoi beigen sävyisestä Dropsin Lacesta. Vasemalla alkuperäinen väri, ja oikealla lupiiniliemessä tunnin verran matalassa lämpötilassa lillunut versio. Tuloksena oli aavistuksen tunkkainen, mutta kuitenkin ihan kiva sävy.

Seuraavaksi kokeilin, millaista liukuvärjäystä saisin aikaan lupiini- ja punajuuriliemilläni. Dippailin aiemmin kesällä Silmu&Solmusta ostamaani valkoista "sukkalankkua" lupiiniliemessä. Lankku oli kaksin kerroin, joten neuloksen molemmat päät saivat tummimman turkoosin sävyn. Seuraavksi käänsin lankun ja dippasin sen keskiosaa punajuuriliemeen.

Eikös tullut aika kivat?!


Toisen sukkalankun upotin lupiiniliemeen kokonaan parin muun vyyhdin kanssa. Tähän kokonaan lupiiniliemessä lilluneeseen sukkalankkuun roiskin sitten punajuurisosetta ja vanhentumaan päässyttä, kaupasta pari vuotta sitten ostamaani mustikkajauhetta.


Liukuvärjätyn lankun purin kuivana ja huuhtelin vasta sitten. Tässä lanka ihan kikkuralla vielä.


Huuhtelin langan huolella ja liottelin sitä vedessä siinä toivossa, että saisin kikkarat häviämään. Sitkeässä ovat!


Toisen lankun huuhtelin ensin ja vyyhditin märkänä, mutta siihenkin tahtoi jäädä kikkaroita.



Otan mielelläni vinkkejä vastaan, miten nämä langat saisi oikenemaan!


Sainko aikaiseksi permanentin, kun jätin lankut kuivamaan väreineen ennen huuhtelua?! :D


Punajuuriliemestä sain myös aikaiseksi mahtavia sävyjä. Tässä kuvassa vasemmalla ensin pataan heitetyt sukkamerinot, sekä ensimmäisessä viileässä jälkiliemessä pari päivää viruneet Teeteen Pallakset.


Punajuuri tuntui antavan väriä aivan hurjan paljon, ja laiton vielä pari kerällistä valkoista Fabelia uimaan toiseen jälkiliemeen. Lisäsin liemeen vielä lupiineista jäljelle jääneen liemen. Unohdin langat uiskentelemaan taas pariksi päiväksi. Ja kuulkaas kun sain nättiä violettia lankaa! Ajattelin sitten, että lämmitän vyyhtejä liemineen vielä kotvan aikaa - kuvittelin, että saisin värin kiinnittymään paremmin. Mutta siinähän kävi sitten niin, että nukahdin sohvalle, ja väriliemi pääsi lämpenemään lankoineen liikaa. Lämpömittari taisi näyttää reilua 70 astetta, kun ehdin hätiin. Ja niinhän se kaunis violetti sävy oli enää muisto vain, ja lanka oli muuttunut haaleaksi possun punaisen ja mummon kalsarin sekoitukseksi. Tästä opimme siis, että jos haluaa säilyttää lupiinin sinertävät ja punajuuren punertavat sävyt, ei liemen lämpötila saisi nousta yli 60 asteen. 

Yritin vielä saada lankaan vähän eloa kokeilemalla mustikkaspecklejen roiskimista vyyhteihin, ja tässäpä lopputulosta.


 Harkitsen, että keittelisin vielä punajuurista uuden liemen ja uittelisin näitä siinä uudelleen. Nyt ovat mun mielestä aika surullisen sävyisiä :)




Tästä nukahtamisepisodista huolimatta sain kyllä loppujen lopuksi aika huikean hauskoja värejä aikaiseksi. Jää nähtäväksi, kuinka hyvin nämä sitten pitävät värinsä pesussa ja valossa.




1 kommentti:

  1. ihania värejä. kiinnostaa että pysyykö punajuuren värit,jään seuraamaan mielenkiinnolla.

    VastaaPoista