Sivut

maanantai 20. tammikuuta 2014

Joulun kummittelut

Vaikka tammikuu alkaa vedellä jo viimeisiään, on minulla vielä joululahjaneuleet vallan esittelemättä. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan, vai miten se nyt meni.


Olin vakaasti päättänyt, että tällä kertaa en joululahjaneuleita neulo. Syykin oli vallan pätevä, sillä marraskuun lopullahan oli tekeillä vähän muutakin kuin neuleita... Kun pikkuinen sitten antoi odotuttaa itseään, kävi odottavan aika pitkäksi ja neulottavaa piti tietysti keksiä.


Nämä raidat syntyivät Schoppel-Wollen Zauberballeista, mitkä olivat tarttuneet joskus tarjouksessa ollessaan nettikaupastan ostoskoriini. Hyvä että tarttuivat, sillä minusta näistä raidoista tuli aika veikeät. Sukat päätyivät vanhimman kummityttöni joululahjaksi.


Malli: Oma
Lanka: Schoppel-Wollen Zauberball
Puikot: 2,75
 Kulutus: 92 g
Ravelryssä: Raitasukat

Ennen vauvan syntymää ehdin aloittaa vielä myssyn nuorimmalle, pian 1-vuotiaalle kummitytölleni. Innoittajana mallin valintaan toimi Neuleaddiktio -blogin Helin syötävän suloinen toteutus aiheesta (syötävän suloinen on kyllä myssyn käyttäjäkin! ) Malli on ihana, todennäköisesti näitä syntyy vielä lisää!


Tämän myssyn viimeisten kerrosten kavennukset ovatkin jääneet hyvin mieleeni, sillä niitä olin juuri neulomassa, kun lapsivettä alkoi tihkumaan. Myssy jäi siltä päivältä tekemättä, kun samana iltana lähdettiin sitten synnytyshommiin.

Malli: Hertta by Vilma Vuori
Lanka: Schachenmayr nomotta Rheuma Thermal Wolle kaksinkertaisena muistaakseni
Puikot: Enpä muista enää, ja sattuneesta syystä jäi kirjoittamatta muistiin
 Kulutus: 45 g
Ravelryssä: Hertta

13 kommenttia:

  1. Onkos nuo sukat yhdestä kerästä? Lanka otettu vaan kerän sisältä ja ulkoa? Ei sillä, et ois yks Zauberball odottamassa inspiraatiota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zauberballeja mulla oli kaksi, pinkki- ja turkoosisävyiset :)

      Poista
    2. Okei, täytyy ehkä ite koittaa miten onnistuu yhdellä kerällä. Tai sit tekee siitä kaks kerää.

      Poista
  2. Onko toinen noista Zaubereista väriltään Cafe Flair? Se on ihan mun lemppariväri niistä kaikista. Ihanat sukat :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavan upeat raidat sukissa! :)

    VastaaPoista
  4. Minulla olisi sinulle sopiva haaste blogissani! Tehkäämme yhdessä hyvää.. käyppäs kurkkaamassa!

    http://momentsinlife-eliisa.blogspot.fi/2014/01/090114.html

    VastaaPoista
  5. onpa ihanat värit sukissa! tosi eläväiset! ja pipokin on kaunis :)

    VastaaPoista
  6. Hertta-myssy on niin syötävän suloinen :)

    Hauskat raitasukat myös!

    VastaaPoista
  7. Kauniit neuleet! Ja myssy etenkin jää varmasti ikuisiksi ajoiksi mieleen! Aina kun sitä katsoo, muistaa tilanteen, jossa kavennukset jäi kesken!

    VastaaPoista
  8. Onpa suloinen myssy, jonka viimeiset kerrokset eivät takuulla hetkessä unohdu. :)

    VastaaPoista
  9. Voi että, onnittelut pienokaisen johdosta! Blogimaailmassa tapahtuu kun on kauan poissa :D

    VastaaPoista
  10. Onpas nätti pipo ja varsinkin aattelen kun kohta on ystävänpäivä.;)

    VastaaPoista