Sivut

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Hippulat vinkuu

Tässä helmikuun aikana on tullut tehtyä muutama Hippulat-pipo lisää tammikuussa valmistuneen kaveriksi.


 Ihana Ystäväiseni ihasteli omaa Hippulat-pipoani, ja taisipa kysäistä että milloinkas tekisin hänellenkin sellaisen. Ystävänpäivä oli tulossa, joten siinäpä sitten oiva lahjaidea Ihanalle Ystävälleni! Jemmasta löytyi Lanettia,  ihanan pehmeää merinovillaa josta olen neulonut viimeaikoina vähän sitä sun tätä. Siitäpä sitten pipo innolla alulle ilman sen kummempia mallitilkkuja.


Niinhän siinä kävi, että piposta tuli liian pieni. Purkamaan en viitsinyt alkaa, sillä pipolle löytyi tyytyväinen käyttäjä omasta perheestä :). Ainut vaan, että sitten piti tehdä vielä siskolle kans, väritoiveena vanhemmalla typykällä oli punainen. Valkoisiin pipoihin tein vähän erilaisen palmikkokuvion kuin alkuperäiseen omaani, ja punaiseen jo vähän ehkä turhankin eksoottisen palmikoinnin.


Ystävän pipoon lisäsisin yhden mallikerran verran silmukoita. Lanettia ei riittänyt enää ihan kaksinkertaiseksi asti, joten siihen otin kaveriksi valkoista Vuorelman Vetoa, mikä sekin osoittautui hyväksi pipolangaksi.

Valkoisiin pipoihin tein vähän erilaisen palmikkokuvion kuin alkuperäiseen omaani, ja punaisen palmikosta tuli jo vähän ehkä turhankin eksoottinen.

En muistanut kuvata tuota isompaa pipoa päässä, mahdollisesti lisään kuvan piposta tähän joskus myöhemmin.


Malli: Oma (joku kyseli ohjetta jo aiemmin, jos halukkaita ilmenee lisää, niin kenties voisin kirjoittaa ohjeen ylös)
Lanka: Valkoisessa SG Lanett kaksinkertaisena, toisessa valkoisessa SG Lanett ja Vuorelman Veto. Punaisessa Red Heartin Sport Socksia ja sen kaverina joku tuntematon, kenties akryylisekoitelanka
Puikot: 4
Kulutus: 70g, 84g, 99g

8 kommenttia:

  1. Mahtavia pipoja! Tuo on kyllä hauska malli :D Ja ihana idea ystävänpäivälahjaksi.

    VastaaPoista
  2. Kauniita pipoja taas! Ja niin ihania kuvia! :) Minä kyllä voisin käyttää ohjettasi, jos sellaisen viitsisit tehdä. Vaikka kyllä kai noiden kuvienkin perusteella saattaisin jotain ssaada aikaaan.

    VastaaPoista
  3. Täältäpä löysin kivan blogin ja heti laitoin itselleni suosikkeihin,että osaan tulla uudelleenkin. Aivan hurmaavat pipot ja tytötkin:)

    VastaaPoista
  4. ilmoittaudun ohjeen haluajaksi! Loistavan näköinen malli!!

    VastaaPoista
  5. Wau miten ihanant pipot!
    Mä tahtoisin myös ohjeen tuohon :)

    VastaaPoista
  6. Jos sinulta saisi "suuntaviivoja" pipon neulontaan, olisi kiva toteuttaa tuollainen kummitytölle :) Näyttävät niin söpöiltä lasten päässä! Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva pipo! Kirjoita ihmeessä ohje. =)

    VastaaPoista