Sivut

perjantai 20. elokuuta 2010

Syysinnostusta havaittavissa

Tuntuupa hyvälle kun syksy on tulossa! Kesä oli kiva sekin, kaikessa kuumuudessaan. Mutta syksystäkin tykkään, se kun tuo tullessaan paluun arkeen ja järjestykseen.

Neulomisintokin sen kun vaan kovenee. Ilmoittauduin syksyn SNY -kierroksellekin, ekaa kertaa. Ja olen aivan innoissani jo valmiiksi :).


Sukkasadossakaan en ole aiemmin ollut, mutta nytpä ilmottauduin sinnekin. 


Aikeissa olikin neuloa parit sukat tässä syksyn mittaan. Sen enempää stressiä en aio tuosta sukkasadosta repiä.

Ja sitten vielä! Uusin Juju-kerhon kerholehti ilmestyi. Kuukauden kirjana on Taito tehdä -sarjan kirja "Neulalla ja naulalla", jossa on ohjeita mm. laskosverhojen ompeluun, lankojen värjäykseen useilla eri tekniikoilla, kirjansidontaan, erilaisten pirtanauhojen ja solmutöiden tekoon, ja vaikka mitä nikkarointijuttuja. Perinteisiä virkkausmallejakin kirja lupaa ja kaiken kukkuraksi ohjeet perinteisen neulakintaan tekoon. 


Siis eihän tuollaista kirjaa voi kerta kaikkiaan vastustaa...

Ihana syksy tiedossa siis! 


Jos muuten olet kiinnostunut Juju-kerhon jäsenyydestä, niin voin mielelläni toimia suosittelijana :). Uutena kirjakerhon jäsenenä saa tutustumistarjouksena kaksi käsityöaiheista kirjaa 26 vaihtoehdon joukosta ja bambuisen virkkuukoukkusetin (koot 3,4,5,6,8 ja 10) säilytyspusseineen (kuosina Nanson Tango) ja laukkuineen yhteishintaan 5,90e. Suosittelija saa valita myös itselleen palkkion. Jos siis haluat liittyä kerhoon minun suosittelemana niin laita viestiä kommenttiosioon :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti