Sivut

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Valmistautumista kolmannelle etapille

Tour de Sock -sukanneulomiskilpailun kolmas etappi pyörähtää käyntiin huomenna tiistaina. Lankasuosituksena oli  "variegated or handpainted yarn"  eli odotettavissa lienee normaalista poikkeavaa struktuuria, lyhennettyjä kerroksia tai silmukoilla leikittelyä. Variegated- ja handpainted -käsitteet ovat niin laajat, että vaikea on valita etukäteen yhtä lankavaihtoehtoa.

Huomasin, että lankavarastostani ei löydy yhtään kirjavaa käsinvärjättyä lankaa. Samassa tajusin myös, että olen vuosikausia sitten ostanut Kool Aid -jauheita aikeena kokeilla niillä langan värjäystä. Tämän tajuttuani meni ehkä noin viisi sekuntia, kun huomasin jo kaivelevani sukkalankoja siinä toivossa että sieltä löytyisi jotain värjättävää. Ja löytyihön sieltä! Beigeällötys-Regiaa, jota olin joskus heikkoina hetkinäni ostanut tarjouksesta, sekä Jujukerhon liitymälahjana saamaani vihreä-harmaata Fortissima Socksin pätkärääkkiä. 


Pikainen gooletus Koolaksen saloihin, ja pian ylläolevat langat näyttivätkin tältä:


Niin että nyt on sitten käsinvärjättyä lankaa!


Värjäys oli ihan hurjan hauskaa ja näin kesällä onnistui aika vaivattomasti ulkona grillin kaasuliedellä. Kokeilen varmasti uudestaan!


Tuo oranssin ja roosan yhdistelmä onnistui kaikista parhaiten - harmi vaan, ettei yhdestä kerästä saa sukkaparia. Täytynee raidoittaa se joskus jonkun hillitymmän värin kanssa.


Samalla tuli kerittyä muita lankavaihtoehtoja kahdeksi keräksi niin että voin alkaa neulomaan molempia sukkia yhtä aikaa. Eiköhän näistä lankavaihtoedoista joku pääse huomenna puikoille :). 

6 kommenttia:

  1. Todella kauniita lankoja, etenkin tuo punaoranssi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin punaoranssi onnistui parhaiten :)

      Poista
  2. Oi kuinka kauniita värejä! Itse olen vuosia harkinnut tuota käsinvärjäystä. Selkeästi hauskaa hommaa :)

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköisiä värjäilyjä! Mitäs mieltä olet nyt mallista, minkä langan valitset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli valittua tuo turkoosin sävyihin värjätty Fortissima Socka, siitä juttua myöhemmin :)

      Poista