Sivut

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Lahjaksi raidallista pitsiä

Nyt eletään pikkujoulujen kulta-aikaa. Pikkujouluissa tyypillistä on vaihtaa pieniä paketteja. Neulojana sitä haluaisi tietysti lahjoittaa jotain itse tehtyä. Koska paketin saaja ei usein ole etukäteen tiedossa, vaan paketti voi päätyä kelle tahansa pikkujouluun osallistujista, on lahjan yksilöinti usein hieman hankalaa. Myös joulunaluskiireet tai neulomisinspiraation löytyminen armotta liian myöhään saattavat olla syynä siihen, ettei pikkujoululahjaan sitten lopulta päädykään mitään itseneulotta, vaikka oma tekemä pehmeä paketti olisikin niin kivaa antaa.

Minä olen keksinyt näihin kaikkiin pulmiin mielestäni oivallisen ratkaisun:


Sukkalahjakortti!

Näissä kyseisissä pikkujouluissa lahjan tuli teemaan liittyen alkaa M-kirjaimella. Mutta eikös "Maikin sukkalahjakortti" alakin ämmällä?! :)




Lahjakortin mukana oli kuponki, jonka täyttämällä lahjan saaja sai esittää toiveita sukkien väristä, koosta ja mallista.


Tämän lahjakortin saaja halusi kaksiväriset tai riemunkirjavat perussukat, joissa tulisi olla raitoja ja/tai pitsiä. Väritoiveina oli mustaa, violettia ja pinkkiä.

Hmmmmm :) . 

Raitaa ja pitsiä? Riemunkirjavat? Miten tämä kaikki olisi mahdollista yhdistää?

Aikani haeskelin pitsisukan mallia, jonka voisi toteuttaa raidallisena. Lopulta löytyi Kirsikkahillosukat Dropsin sivuilta



 Malli:  Cherry Jam by DROPS Design, ohje löytyy myös Ravelrysta
Lanka: Teetee Pallas (musta) ja Regia Fluormania (paksumpi)
Puikot: varressa 3,25, kantapää ja terä 3
Modaukset: Paksummasta langasta johtuen aloitin pienemmällä silmukkamäärällä, 68s. Nilkaa kohti mentäessä kaventelin vielä 60 silmukkaan. Kantapään ja terän neuloin ohjeesta poiketen kuten perussukat.
Ravelryssa: Kirsikkahilloa


Minusta näistä tuli kivat! Toivottavasti lahjan saaja ei ole järkyttynyt Fluormanian neonväreistä, sillä ne on NEON todellakin :)


Lahjakortti-idea ei suinkaan ole omani, vaan bongasin idean pari vuotta sitten jostain fb:n käsityöryhmästä. Tuolloin annoin sukkalahjakortteja joululahjaksi, tuolloisia tuotoksia voit käydä katselemassa täältä



Onko sinulla lahjaidea vielä hakusessa? Tätä lahjakortti-ideaa saa todellakin kopioida!

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvät niistä tuli vaikka alussa kyllä epäilytti :)

      Poista
  2. Aivan loistava idea! Pitääkin pistää korvan taa jos sattuukin niin ettei saa joululahjoja ajoissa valmiiksi :D

    VastaaPoista
  3. Mahtava idea, saattaapi mennä täytäntöön täälläkin :)

    VastaaPoista
  4. Huiput sukat! ja ehdottoman hyvä idea tuo lahjakortti, täytyy laittaa korvan taakse!

    VastaaPoista
  5. Huippuidea ja nuo sukat ovat niin kauniit!

    VastaaPoista
  6. Olis ihan parasta saada tuommoinen lahja! Hauskaa, että joskus syntyy yllättäviäkin kombinaatioita (esim. juuri raidat ja pitsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kortti osuikin oikealle henkilölle - hän ei omien sanojensa mukaan omistanut ennestään yksiäkään villasukkia! Ja juu, eipä ehkä olisi tullut mieleen neuloa raidallisia pitsisukkia ilman lahjansaajan toiveita :).

      Poista
  7. Onpa mukava idea.
    Kun neuloo lahja neuleita, niin monta kertaa miettii ja empii väriä ja mallia. Näin saaja saa mieleisensä. Ja neuloja joutuu miettimään ihan uusia yhdistelmiä jne...

    VastaaPoista
  8. Ompa kiva idea! Ja upeat sukat, kelpasiko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä lahjan saaja oli tyytyväinen lahjaansa :)

      Poista
  9. Hyvä idea tuo sukkalahjakortti! Ja tosi kivan nähöisethän noitsa sukista tuli, mie ainakin kovasti tykkään tuosta neon - langasta.

    VastaaPoista
  10. Kylläpä oli hyvä toteutus haastavasta aiheesta! :D

    VastaaPoista