Sivut

perjantai 2. toukokuuta 2014

Naamiaisasusteiden tuunausta

Molemmilla tyttärillä oli vapun alla naamiaiset. Helmiina tahtoi olla eskarin naamiaisissa (yllätys yllätys) prinsessa ja Mirjami tahtoi olla päiväkodin merihenkisissä naamiaisissa mustekala.

Päädyttiin muokkaamaan Helmiinan vanhaa, jo pieneksi käynyttä prinsessamekkoa. Tässä kuva mekosta ennen muokkausta:


Kuten kuvasta näkyy, mekko on ollut kovalla käytöllä. Kaikki hörselöt oli rispaantuneet ja helmakin oli käynyt jo pieneksi. Pienoisen faceliftin jälkeen mekko näytti tältä:


Ratkoin kaikki rispaantuneet hörsöt mekosta pois ja surauttelin tilalle vanhan pitsiverhon reunarypytyksiä. Myös helma sai pituutta ja muhkeutta samaisen verhon pitseistä. Tällä mekolla taittuu prinsessaleikit taas useamman vuoden ajan!

Mirjamin mustekalatoiveet olivatkin sitten astetta hankalampi pala. Tähän saksin halpis fleecepeiton (olisinko maksanut 2e Jyskistä tai Ikeasta?). Pääosaan kopioin kaavan kypärämyssystä ja lonkerot leikkelin fiiliksellä. Pari sovituskertaa ja siinä se. Tiedä häntä oliko lopputulos enemmän mustekalan vaiko merilevän näköinen, mutta tärkeintä että neito oli asuunsa tyytyväinen.


5 kommenttia:

  1. Toi mustekala on kyllä huippu ;)

    VastaaPoista
  2. Ihanat asut. Tuo mustekala idis ihan mainio.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. "Mustekala vaiko merilevä." xD xD
    Ihanat puvut, ihanat tytsyt. Voi että tuli ikävä.
    Kesällä nähdään!

    VastaaPoista