Sivut

tiistai 1. tammikuuta 2013

Duuria ja Mollia


Muut ne bloggaa koonteja edellisestä neulevuodesta tai vähintäänkin joululahjaneulomuksista. Minullakin on aikomus tehdä molemmat, mutta koska tämä minun blogiraportointini tunnetusti laahaa reilusti IRL -aikaa perässä, niin esitelläänpäs seuraavaksi jo hyvän aikaa ennen joulua valmistuneita neuleita.

Syksyllä näin parissakin blogissa kivoja toteutuksia Molly-piposta ja inspiraatio iski neuloa sellainen itsellenikin. Langan valinnassa meinasi tulla vaikeus, kun tahdoin pehmoista ja kutittamatonta lankaa mutta kuitenkin riittävän paksua, jotta myssystä tulisi lämmin. Lisäksi sisäinen harakkani haeskeli pikkuisen bligblig -vivahdetta lisäksi. Päädyin lopulta neulomaan myssyn kaksinkertaisella langalla, joisat toinen oli tuttua ja turvallista, ihanan pehmeää Lanettia. Toiseksi langaksi (se blingbling-osuus) valitsin Novitan Säde-langan.

Pipon valmistuttua halusin sille kaveriksi huivin. Neuloin samalla kuviolla suljettua neuletta riittävän pitkästi, jotta saatoin silmukoida putkilon yhteen. Puikkokokoa isonsin huivia varten reilusti, jotta huvista tulisi mukavan muhkea.

Silmukoin putkilon vielä tarkoituksella kierteelle, jotta palmikko kiertyisi sitten hauskasti huivin ollessa kaulassa.
Tykkään tästä setistä tosi paljon, vaikkakin sekä huivi että myssy ovat venyneet hiukkasen ahkerassa käytössä. Seuraavaksi pitäisi uskaltaa kokeilla pesua ja toivoa ettei venymistä tapahtuisi ainakaan lisää.

Malli: Molly
Lanka: SandnesGarn Lanett ja Novita Säde
Kulutus: ?? g (vaaka epäkunnossa ja tämä on jäänyt punnaamatta)
Puikot: 3,5
 
Malli: Molly :n kuviolla tuubihuivi, kantakoon sitten nimeä Duuri
Lanka: SandnesGarn Lanett ja Novita Säde
Kulutus: 327 g
Puikot: 6
 

10 kommenttia:

  1. Ihanat! Menee taas kategoriaan "voisin plagioida jos ehtisin" ;)

    VastaaPoista
  2. Kauniit neuleet. Tuosta tuubihuivista sain ideaa...

    VastaaPoista
  3. Oi, tuo tuubiuivi on ihanan muhkea!

    VastaaPoista
  4. Aivaan ihania neuleita taas, sinulla pysyy kyllä hyvin puikot näpeissä.
    Vaan minäkin oon neulonut ;) Yhden pitkän sukan ja sitten metsästin lankaa lisää nyt on lankaa vaan en oo saanu aikaiseksi tehdä toistakin sukkaa =D

    VastaaPoista
  5. Ihanan muhkea huivi ja upea pipo, molemmissa juuri sopivasti blingiä! :)

    VastaaPoista
  6. Mahtava setti! Ja ihanat blingit :D Tuo Molly pitäisi itekin tehdä, josko joskus jotain uuttakin mulla :D Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Mainio setti! Repeilen täällä edellisen postauksen poseerauskuville, ne piristivät sairaspäivää huomattavasti :D

    VastaaPoista