KYH 2012 on ollut käynnissä jo kymmenen päivän ajan. Omat KYHäilyt käynnistyivät hiukan yskähdellen, kun ensin oli koulunloppumishässäkät, ja sitten olin koko viikonlopun aamusta iltaan kouluratsastuskilpailuissa toimihenkilönä. Lisäksi täytyi vielä lopetella muutamia neuleita, jotka olin aloittanut ennen kesäkuuta. Kuluneella viikolla olen sitten yrittänyt ottaa kiinni tehden useampia aloituksia päivässä.
Ensimmäiseksi valmistui nukelle toppi ja hame. Molemmat on tehty ihan omasta päästä. Ensin loin paljon silmukoita, ja kaventelin niistä sitten nuken vartalolle sopivaksi.
KYH 1/23 Barbien hame, KYH 3/23 Barbien toppi |
Kesäkuun alussa mummoni pyysi, josko voisin tehdä hänen ystävälleen samanlaiset tossut, kuin mitä tein mummolle äitienpäivälahjaksi. Mummo halusi viedä tossut ystävälleen syntymäpäivälahjaksi. No tottahan se piti mummokaverinkin tossut saada.
Malli: Kukkakeijun tossut by Lankataika
Lanka:7 veljestä ja Nallea kaksinkertaisena
Koukku: 3
Kulutus: 132 g
KYH 2/23 Kukkakeijun tossut |
Loput KYHäelmät onkin sitten keskeneräisiä.
- KYH 4/23 Barbien mekko
- KYH 5/23 ja KYH 6/23 kukkakoristeet Helmiinan ja Mirjamin kesähattuihin (helmikirjailut ja kiinnitysneulat puuttuvat)
- KYH 7/23 siniset sisätossut
- KYH 8/23 Spider web -sukat
- KYH 9/23 Jämä-ällölangoista patakinnas
- KYH 10/23 Barbien Lumi-huivi (muuten valmis, mutta pingoitus ja päättelyt puuttuvat)
Ja hei! Voitin arvonnassa! Siis minä!! Yleensä en koskaan voita missään arvonnoissa, mutta nyt kävi onni. Ja huippuonni kävikin: Bereniken blogiarvonnasta voitin BC Garnin Kamgarnia, ohuen ohutta merinovillaa. Tästä täytyy tehdä joku huivi-ihanuus! Kaunis kiitos sinulle Berenike :).
KUKAT + KUPLA = KESÄ <3
Ihanan söpöt nuo kukkatossut. Yleensä jätän kaikki kukkahärpäkkeet pois kaikista tossuohjeista, mutta näissä kukat näyttää tosi kivoilta. (: Vois ehkä itsekin lisätä kyhäilylistalle tuollaiset.
VastaaPoista