Sivut

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Sukkalahjoja

Annoin joululahjaksi muutaman sukkalahjakortin. Lahjakortin mukaan liitin sukkakupongin, johon sukan saaja sai ruksia millaiset sukat haluaisi. Ensin puikoille pääsi veljen tyttökaverin sukat ihan sillä perusteella että hänellä oli inspiroivin toive: mustavalkoiset yllätyssukat.


Yllätyksellisyyttä sukkiin tuli Illusion stripes -tekniikalla, jota olen kokeillut kerran aiemminkin. Yläviistosta katsottuna sukkien etupuolelta erottuu lahjan saajan nimi, mutta kohtisuorasta erottuu vain mustavalkoisia raitoja.


Malli: oma
Lanka: teetee pallas ja Gjestal Maija
Puikot: 3
Koko: 39
Kulutus: 122g

Pokeria harrastavalla veljelläni sen sijaan oli paljon haastavammat toiveet:

Aikani pyörittelin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja sukkien toteutuksesta. Lopulta päädyin lopputulokseen, jossa kirjoneuloin ainoastaan korttien pohjat, ja sitten onnettomia kirjontataitojani käyttäen virittelin sukkiin tekstiä ja kortteihin maita, ässiä ja kunkkuja:
Eikä ole muuten harmainta aavistusta mitä nuo pokeritermit tarkoittavat...


Malli: oma
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3
Koko: 40
Kulutus: 122g


Tällaiset sukat valmistuivat tammikuussa. Nämä menivät kummilleni synttärilahjaksi.
Malli: Simple skyp sock  (ravelry) omin pienin muokkauksin
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 3
Koko: 42-43
Kulutus: 124g
Muuta: Kiitos kuvausassistentti Minnalle!

Muutakin on valmistunut, mutta niistäpä tuonnenpana jahka saan haalittua kuvamateriaalia kasaan.

Iloisata, valoisata ja mukavata kevättä kaikille!


6 kommenttia:

  1. Komeita sukkia! Tuo sukkalahjakortti onkin aikas kiva idea, pitääpä muistaa tuo, kun seuraavan kerran iskee lahjapaniikki. :)

    VastaaPoista
  2. Oh vautsi mitä sukkia. On kyllä kumma jos ei miellytä saajia, sen verran mageita toteutuksia teit.

    VastaaPoista
  3. Upeita sukkia kaikki! Tuota illuusioneuletta ei ole tullut koskaan kokeiltua vaikka mieltä se on monesti kiehtonut, niin nytkin! ;D Pokerisukat voisikin olla kiva ylläri pojalleni, joka myös harrastaa pokeria, mutta kun hän ei käytä villasukkia. Pitää miettiä, jos keksis jpnkun muun neuleen, johon noita kuvioita voisi käyttää.

    VastaaPoista
  4. Hahhaa, loistavat pokerisukat :D

    VastaaPoista
  5. Oi-joi, hienoja sukkia! Erityisesti nuo Niinan (?) sukat ovat koukuttavan näköiset!

    VastaaPoista
  6. Ooo, noi pokerisukat on aivan mahtavat! =o)

    VastaaPoista