Sivut

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Kurinnurin

Joulun jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja viimeistelin tämän melkein vuoden keskeneräisenä lojuneen takin. Aloitin neulomisen 18.1.2010 ja kappaleet valmistuivat parissa viikossa. Into lopahti siinä vaiheessa kun olisi pitänyt alkaa kursimaan palasia kasaan ja tekele joutui kaapin perukoille. Nyt kaivoin sitten osaset taas esille, kursin saumat kasaan ja neuloin kaarrokkeen. Ja mielestäni aika pähee takki tästä tuli.


Malli on ihan oma suunnittelemani, kuvion bongasin Bayerische Sock -sukista
Lanka on lahjuksina saatu  Sandness Garnin Duett (55% puuvilla, 45% merinovilla)
Puikot oli kokoa 4, paitsi kaarrokkeessa 3½
Kulutus semmosen 489g ja 880m

Näin kirjoitin tästä projektista vuosi sitten tammikuussa:
"Puikoille pääsee Sandnesin puuvillamerino, jonka sain suosittelijan lahjana Juju-kerhosta. Jälleen luvassa on sekoitelma netistä ja lehdistä bongattuja ideoita omaan hulluun luovuuteen yhdistettynä... Jääköön nähtäväksi mitä valmistuu vai valmistuuko mitään ;D."

Näin puolestaan tuskailin tämän neuleen kanssa helmikuussa.

Mutta kyllä kaikki tuskailu ja tuumailu kannatti. Erityisen ylpeä olen tuon kaarrokkeen onnistumisesta. Kaarroke on neulottu suoraan takkiin kiinni käyttäen etu- ja takakappaleiden sekä raglanhihojen silmukoita. Lisäksi käytin kaarrokkeessa lyhennettyjä kerroksia niin että sain siihen hyvän muodon. 

Tykkääntykkääntykkään! :)

17756

22 kommenttia:

  1. Onpas sievä neuletakki! Tuo palmikkokuvio on kivannäköinen.

    VastaaPoista
  2. Ihana neuletakki! Kyllä kannatti tehdä loppuun asti :)

    VastaaPoista
  3. Kylläpäs siitä tuli kiva! Ja tosi kaunis tuo väri tuolla lumea vasten :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis neuletakki! :) Ja väri sopii sinulle tosi hyvin!

    VastaaPoista
  5. Kaunis takki! Olet kerrassaan etevä neulesuunnittelija. :)
    Niin ja ihana tuo viimeinen kuva.

    VastaaPoista
  6. Wou mikä takki, oot loistava suunnittelija :) Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Kertakaikkisen upea takki! Taitava suunnittelija oot!

    VastaaPoista
  8. Upea takki kertakaikkiaan, osaat kyllä suunnitella todella hyvin :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana! Oot kyllä aika suunnittelija! Harmi että joutui takki odottamaan näin kauan kokoamista, mutta kyllä kannatti! :D

    VastaaPoista
  10. Tyylikäs neule! Mitä tykkäät langasta? Olen sitä monesti kaupassa hyplännyt, mutta vielä en ole kokeillut.

    Myös Lacy Baktus tuossa alla on kiva.

    VastaaPoista
  11. Wau! Tiesin että oot tosi taitava, mutta sinähän olet pro! Rispekt! Ja muutenkin hyvännäköinen!! :D

    VastaaPoista
  12. Vau, kylläpä tuli upea takki :)

    TV. Janeli

    VastaaPoista
  13. Voi kiitos kaikista kauniista sanoistanne, ihanhan tässä häkeltyy... :)

    En kyllä itseäni miksikään suunnittelijaksi rohkenisi tituleerata, kuhan vaan olen napsinut sieltä ja täältä ideoita ja yhdistellyt niitä toisiinsa.

    Minäkin tykkään väristä. Sininen ja nimenomaan tällainen vaaleansininen oli lempivärini joskus yläasteaikaan, mutta viimeaikoina siitä on ollut kiintiö täysi. Mutta kyllähän tuo on ihan passeli väri tällaiselle blondille.

    -maria-: Tykkäsin kyllä langasta kovasti. Oli mukavaa neuloa ja lopputulos pehmeä. Ja hurjan lämminhän tämä on vaikka puuvillaa on niinkin suuri osa.

    VastaaPoista
  14. Wautsi! Hienoa työtä! Todella ihanat yksityiskohdat ja tyylikäs neule. =)

    VastaaPoista
  15. Onpa mielettömän kaunis takki! Kauneimpia nökemiäni, todella. Luulenpa, että pääsisi useammankin neulojan puikoille, jos ohjeen kirjoittaisit ;)

    VastaaPoista
  16. Onpa kaunis takki! Ei siis ihme, että tykkäät. Veikkaanpa, että ihailijoita riittä. :)

    VastaaPoista
  17. Minna: tästä yksilöstä on niin hatarat muistiinpanot, että ohje taitaisi olla aika mahdoton kirjoittaa ainakaan millään selkokielellä :). Ja kun suurimman osan olen neulonut tuolloin melkein vuosi takaperin, ei prosessi ole edes oikein muistissa enää.

    Mutta jos joku kaipaa neuvoja tai ohjeita jostain tietystä työn vaiheesta, niin mielelläni kerron kyllä! :)

    VastaaPoista
  18. Minun kommenttini ei ole päässyt tänne asti, mihin lie hukkunut "bittiavaruuteen" :)
    Neuletakki on aivan upea!!!
    Kaunis ja nuorekas malli ja ihana kuviointi!
    Pinjan kommentti takista oli: VAU, minäkin haluan tuollaisen :)

    VastaaPoista
  19. Todella upea neule! Aivan ihana ja tosi tyylikäs.

    VastaaPoista