Sivut

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Reissuvirkkuut ja maistiaiskuvia

Kerroin aiemmin, kuinka sain kolme tikkiä vasempaan peukalooni. Neulomaan ei tietenkään pystynyt muutamaan päivään ja sekös harmitti. Siinä harmitellessa tajusin, että pystyyhän sitä virkkaamaan! Ja kun olin vähän aiemmin haksahtanut ostamaan kukkakehikon, sai tämän näköinen tyynynpäällinen alkunsa.


Kukkien kieputtaminen osoittautui kuolettavan tylsäksi puuhaksi. En tykännyt kieputella kehikkoa kotona telkkarin ääressä, joten kehikko ja oheistarpeet kulkivatkin mukana pitemmillä autoilumatkoilla. Ensimmäinen tyynynpäällinen valmistui enimmäkseen kuninkuusravireissun aikana.


Toisen sain lähes valmiiksi eilisellä asuntomessureissullamme, ja tänä aamuna ompelin toisenkin päällisen paikalleen.


Malli: Pitsikukkatyynynpäällinen (Novita kesä 2010 malli 88)
Lanka: Harmaa Marks&Kattens Anemone, jota tarttui mukaan hamstrausreissulta, valkoinen Novita Tennessee
Kulutus:166g per päällinen, eli yhteensä 332g
Koukku: mikä milloinkin sattui käteen osumaan :)
Fiilikset: kukkakehikko lähtee mummolleni lainaan, eikä tule ihan het ikävä. Korkeintaan jouluna voisi kieputella muutaman joulukoristeen...
Kaikista ärsyttävintä tällaisissa töissä on mielestäni ne loppumattomat päättelyt. Ekassa päällisessä hoksasin  virkata aina neljän kukan reunukset samalla langalla, ettei ihan jokaisen kukan ympärystä sentäs tarvinnut päätellä erikseen. Vasta toisen päällisen kohdalla tajusin, että vielä vähemmillä päättelemisillä selviää, jos etenee ympäryksien virkkaamisessa vinoittain, tyynyn kulmasta kulmaan niin että eka virkataan kukkien toisten puolien ympärykset ja palatessa sitten toiset puolet. Näin toimien syntyi aloitukseksi kymmenen kukan rengas, jossa kukat olivat kulmistaan kiinni. Seuraavaksi renkaan viereen liitettiin kahdeksan kukan renkaat, jne. Tällä tavalla päättelykohtia tuli vain muutama. Ja olihan reunusten virkkaaminenkin paljon jännempää :).
 

No sitten niitä maistiaiskuvia. 

Asuntomessuilta ensin pari maistiaista. Muutamassa kohteessa oli esillä neulomuksia ja virkkuita!

Ja sitten vielä marjamaistiaisia :). Karviaiset ja herukat ovat keruukunnossa. Siinäpä Maikille tyttärineen käsitöitä tulevalle viikolle... 

Ja bai tö vei, kohta tulee 10 000 kävijälaskurissa täyteen, ja sehän on jo aika paljon se! 
9923 
  

3 kommenttia:

  1. Hyvän näköset niistä ainakian tuli! =)

    VastaaPoista
  2. Kivoilta ne minustakin näyttää. Ja tuntuu myös :). Mutta ärsyttäviä olivat kyllä tehdä!

    VastaaPoista
  3. Oot sinä kyllä aika kätevä emäntä!

    VastaaPoista