Sivut

lauantai 2. tammikuuta 2010

Vuonna 2009

Uuden vuoden alettua voi vielä hetken haikailla menneeseen ja vilkaista menneen vuoden - ensimmäisen bloggausvuoteni - neulomuksiin.

Blogimaailmahan avautui kohdallani vasta syksyllä, mutta tokihan olen neulomista harrastanut jo aiemmin. Harmi vaan missään ei ole ylhäällä mitä kaikkea olen tehnyt, kuvista nyt puhumattakaan. Ja kun suuri osa neuleistani on vielä annettu lahjaksi. Kuvasin nyt kuitenkin muutaman kotiin jääneen neuleen muistuttamaan tähän vuodesta 2009. Tulevista vuosista jääköön sitten paremmat tilastot :).


Alkuvuodesta innostuin konttineuleesta. Tässä harjoituskappaleena valmistuneet sukat ja lapaset Iisa -esikoiselle. Konttineuleella tein sukat myös kummitädilleni, jostain pärkävärjätystä 7veljeksestä. Sopi muuten tarkoitukseen mainiosti.






Seuraavaksi Iisa sai oman Jussipaidan. Kuva on otettu pari viikkoa sitten  ja oli ilo huomata että paita on vielä sopiva.Viime talvella puseroa käytettiin hihat käännettynä. Tätä paitaa neuloessani suunnittelin tekeväni silloin vielä massussa oleilleelle kuopukselle samanlaisen, mutta toteutus sitten hieman muuttui.
Tuleva uusi perheenjäsenkin sai ensimmäiset asusteensa. Nämä oli Eevi-tyttärelläni yllä ensimmäisen kerran, kun kotiuduimme sairaalasta pääsiäisen pyhinä.

Idea massussa köllöttelevän vauvan Jussi-paidasta vaihtuikin sitten norsujen marssiin. Tätä neuletta suunnitellessani katsastelin ensimmäisiä kertoja netin blogeja, ja nämä norsut taisivat olla eka blogimaailmasta löydetty idea (löytyi  Maijun blogista). Kietaisuneuleeseen otin mallia Garnstudion ohjeesta. Pöksyt ovat kokonaan Garnstudion ohjeella tehdyt.

Tämä kuva on napattu Eevin kastajaisista. Sinne neuloin itselleni puuvillaboleron, ekan oikean pitsineuleeni (ellei Fifi III:sta lasketa ; ) ). Harmi vaan bolerosta tuli liian iso. Mutta kun muutakaan juhlavaatetta ei siihen hätään ollut, solmin etukappaleet edestä yhteen :). Eevillä on yllä aikoinaan Iisalle kastajaisten "afterpartydressiksi" virkkaamani mekko.
Seuraavat neuleet ovatkin sitten jo blogissa esiteltyjä. Jussiasu kastajaislahjaksi Leevi-serkulle.

Sunnuntaisukat itselleni.

Pitsikaulahuivi joka muuttuikin oviverhoksi ulko-oveen.

Palmikkolapaset kummitytölleni.

Volkkarisukat miehelleni.

Palmikkopolkusukat mieheni siskolle.

Three of Light -huivi itselleni.

Kirosanasukat ukilleni joululahjaksi.

Eliina-huivi mummolleni joululahjaksi.

Nämä palmikkolapaset sai synttärilahjaksi ihana ystäväni.

Ja nämä sunnuntaipolkusukiski ristityt lämmikkeet sai loululahjaksi toinen mummoni.

Ja sitten vielä vuoden viimeisenä valmistuneet lapaset Iisalle.









Huoh. Voi kun tänä vuonna olisi aikaa enemmän neulomiselle! Pelkäänpä kuitenkin, että nyt, kun kaiken vapaa-ajan vie vielä uuden kotimme remontti, neulomishetket kutistuvat entisestään. Tässä blogissa saattaakin sitten tulevina kuukausina olla neule-esittelyjen sijasta enemmän juttua remontoinnista ja sisustuksesta...

4 kommenttia:

  1. Kauniita neuleita olet tehnyt! Tykkäsin erityisesti tytön hempeästä Jussi paidasta sekä valkoisista sunnuntai sukista! Hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Melkoinen kasahan näistäkin jo kertyis, jos yhteen kokoaisit! ;) Ja noita sunnuntaisukkiasi minä jaksan ihailla, ne on niin kauniit.

    Olette muuten löytäneet oikean aarteen uudeksi kodiksenne! Ihana koivukujakin sinne johtaa! Mukava lukea täältä sitten rempasta. :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja töitä oot tehnyt! Nuo lasten jutut varsinkin oli kaikki aivan ihania! Ja hienoja huiveja! =)

    VastaaPoista
  4. Kauniita neuleita! Varsinkin vaaleanpunaväritteinen Jussi-paita oli jotenkin kovin soma.

    VastaaPoista