Sivut

perjantai 15. tammikuuta 2010

Hamsteroimassa

Luin eilen lehdestä, että naapuripitäjän lankakaupassa on loppuunmyynti, kaikki langat 30-50%. Tämä uutinen sai minussa aikaan sellaisen kutinan ja hytinän, että pakkohan sinne oli tänään ajella ostoksille.

Tulin tyytyväisenä kotiin kera kassillisen lankaa. Esikoinen oli heti innokkaana lankakassin kimpussa. Vessassa käydessäni rakas tyttäreni oli ehtinyt jo purkamaan kassin sisällön sohvalle, bongannut sieltä kolme vyyhtiä rayonia, ja lopputulos on tässä:



Oli kuulemma ollut niin ihanat rinkulat lankojen ympärillä, että ne oli ollut pakko irroittaa. Nyt mulla on siis 150g takkuista rayonia... Oioin pahimmat solmut ja punoin vyyhdit kasaan kera takkujen. Hyvä puolihan tässä on se, että kun lanka tosiaan on niin hurjan liukasta, se toivottavasti on helppoa myös selvittää (kerta oli näin hurjan helppoa saada sotkuunkin...)

Tässäpä saaliini kokonaisuudessaan:




  • 600g keltaista merseroitua puuvillaa, Kamomilla -merkkistä (tästä haaveilen tytöille kevääksi ja kesäksi neuletakkeja)
  • 150g samaa lankaa vaaleanpunaisena. Nämä poimiutuivat mukaan euron korista.
  • 200g  valkoista Teeteen Popparia, maissilankaa. Ihan pakko oli ostaa ihan kokeilumielessä, kun olivat niin ihanan pehmoisen tuntuisiakin!
  • 100g Sisu glitteriä valkoisena ja saman verran vaaleanpunaisena. Sukkalankaahan pitää olla aina varastossa...
  • 500g Marks&Kattensin Anemonea, 50% puuvillaa, 50% akryyliä. Äitini on toivonut harmaata pitsihuivia, jota voisi kesälläkin pitää - nämä hamstrasin eurolla/kerä tätä tarkoitusta silmällä pitäen. Voi tosin olla että liukuvärjätty lanka on liian kirjavaa siihen tarkoitukseen, mutta katsotaan nyt mitä näistä saadaan aikaiseksi (jos ei muuta niin antaa vaikka hiukkasen aikaa marinoitua ; ) )
  •  ja sitten se 150g valkoista, takkuista rayonia. Tästä kokeilen tehdä jotain pitsistä ja juhlavaa itselleni.

    7 kommenttia:

    1. Oih! Anteeksi että naurattaa ihan hervottomasti... I <3 Iisa!

      VastaaPoista
    2. Ihana lankasaalis! :) Voin hyvin kuvitella, kuinka kivalta tyttärestäsi tuntui ottaa kauniit vyötteet mukavan liukkaan langan päältä! ;D Mutta samalla huokaan äidin puolesta.

      VastaaPoista
    3. Lapset rakkaat! :D
      Vaan oletpas saanut ihanan kasan lankoja! Ja ilmeisesti "kohtuu" hintaan :)

      VastaaPoista
    4. Ihan kohtuuhinta: 36 kerää 58 eurolla! Kamomillat ja Anemonet olivat euron korista ja lopuista tuli alennusta joko 40% tai 50%.

      VastaaPoista
    5. Ootpa saanu hyvän lankasaaliin, ja olen ihan sata varma, että myös tämän huushollin pikkukädet ois tehneet ihan saman homman kuin Iisa :D

      VastaaPoista
    6. Hehe, onhan tuossa tosiaan hiukan selvittelyä :)

      VastaaPoista