Sivut

torstai 30. maaliskuuta 2017

Sukkahulluttelua

Tämän vuoden Sukkahulluttelu, Sock Madness käynnistyi maaliskuun alussa. En ole aiemmin ollut mukana Sock Madnessissa, mutta nyt innostuin ilmoittautumaan mukaan.



Ensimmäisenä varsinaisena kisamallina oli hauska raitasukka, johon syntyi veikeitä pintakuvioita nostettujen silmukoiden avulla. Sukat aloitettiin kärjestä ja edettiin kohti varpaita. viimeiseksi neulottiin kantapäät.




Eniten tykkäsin mallin jälkijättöisestä kantapäästä. Tämän muotoilu on mielestäni oivallinen: ensin neulotaan kantapään puolelle muutama kerros ns. kantalappua ja vasta sitten aloitetaan kavennukset. Näin kantapäähän tulee mukavasti korkeutta, jolloin vähän rintavampikin jalka istuu sukkaan kauniisti.


Neuloin jalkaterään varulta muutaman ylimääräisen kerroksen, jotta sukista ei tulisi minulle liian pienet. Harmittavasti näistä tuli sitten kuintenkin minulle hiukan liian väljät. Ajatuksena olisi tehdä siis vielä toinen, itselle täydellisesti istuva pari,  lyhyemmällä terällä ja varrella.


Malli: Dropping Madness by Maria Ekbland
Koko: 40
Lanka: Austerman step ja Opal 4-ply
Puikot: 2,5
Kulutus: 100 g
Ravelryssä: Dropping Madness


Tässä vielä kuvaa kisan eka kierroksen sukkaparistani. Näistä tuli omiin jalkoihini aivan liian suuret ja lankakin loppui kesken, joten terät on neulottu eri langasta, kenties esittelen nämä paremmin josksus sitten, kun saan terät lyhennettyä.

6 kommenttia:

  1. Kiva väriyhdistelmä sinulla noissa Dropping Madness sukissa. Minäkin tykkäsin niiden kantapäästä. Onnea kisaan!

    VastaaPoista
  2. Vau, ekassa kuvassa sukkien kuviointi näyttää ihan kolmiulotteilselta, varmaan tuon mustavalkean langan ansiosta. Kantapää vaikuttaa mainiolta, täytyy kokeilla johonkin sukkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä hiukan tulee tuollaista kolmiulotteista struktuuria noiden nostettujen silmukoiden ansiosta. Kantapäätä suosittelen kyllä lämpimästi, istuu hyvin ja näyttää kivalta etenkin raitasukissa! :)

      Poista