Sivut

tiistai 3. helmikuuta 2015

Illuusiosydämiä synttärilahjaksi

Kyllähän se vaan on niin, että nämä tuotokset pitäis blogata heti, kun ne on puikoilta tippua tupsahtaneet, jos mielii laittaa ylös silmukkamääriä tai muistaa muita speksejä. Muistikirjakin olisi niin ikään vallan kätsä juttu samaan tarkoitukseen, senkin käyttö on viime aikoina unohtunut. Silmukkamäärien ylös laittamisesta olisi nimittäin kovasti hyötyä tulevien neulosten suunnittelussa. Noh, näistä ei nyt jäänyt simukkamääriä muistiin. Punnita sentäs muistin ja kirjata sen ylös paperin kulmaan, niin että pysyn mukana Lankalaihiksen kirjanpidossa.


Neuloin siis 2 vuotta täyttävälle kummitytölleni synttärilahjaksi villasukka- ja lapassetin. Jujuna näissä on käytetty illuusioneuletekniikkaa, jossa neulottu kuvio hahmottuu kunnolla vasta, kun neuletta katsoo riittävän vinosta:


Minähän ihastuin illuusioneuletekniikkaan jo neljä vuotta, sitten, jolloin neuloin nämä sydänsukat joululahjaksi toiselle kummitytölle. Sittemmin neuloin toisetkin sukat samalla tekniikalla, mutta itse suunnittelemallani mallilla. Isoin tekemäni illuusiourakka lienee Herra Alpertti, joka edelleen vartioi kotimme liikennettä eteisessä paraatipaikallaan.


 Malli: Oma
Lanka: Sandnes Garn Lanett
Puikot: sukissa 2,25, lapasissa 2,5
Ravelryssa: Illuusiosydämiä
Muuta:  JyJu#3


9 kommenttia: