Sivut

torstai 12. helmikuuta 2015

Viemisiksi puuteripilvi ja jämäraitoja

Vietimme Mirjamin ja Helmiinan kanssa ihanan viikonlopun tekemällä reissun Helsinkiin. Reissun kohokohta oli hevosnäytös Apassionata Hartwall Arenalla. 
Yövyimme Helsingissä ihanaisen tätini luona. Vieraanvaraisuudesta kiitokseksi tahdoin neuloa tädilleni ja hänen miehelleen jotain viemisiksi.


Mieleeni on jäänyt Villaviidakon Emman esittelemä ja ylistämä tuubihuivimalli Stockholm-Helsinki. Erityisesti tykästyin tässä huivissa siihen, että se on molemmilta puolilta samanlainen, eikä näin ollen nurjaa puolta tarvitse asetella mitenkään piiloon,


Minulla sattui olemaan jemmattuna tällaista kauluria varten aivan täydellistä lankaa, pari vuotta sitten kälyltäni joululahjaksi saamaani Austermannin Luana -nimistä pumpulin pehmeää super bulky -paksuista lankaa, jossa on merinovillaa, nylonia ja alpakkaa.



Kasipuikoilla ja 150 silmukalla sain huivin ympärysmitaksi juurikin sopivat 130 senttiä.


Suosittelen tätä mallia lämpimästi muillekin neulottavaksi. Valmista syntyi nopeasti ja kuvio oli helppo muistaa. Tällaisen haluan neuloa itsellenikin!


Malli: Stockholm-Helsinki by Lilia Mankki (Ravelry)
Lanka: Austermann Luana
Puikot: 8
Kulutus: 120g
Ravelryssa: Puuteripilvi
Muuta:  JyJu#5

Tädin mies on ahkera villasukkien käyttäjä, joten hänelle päätin neuloa ihan perussukat. 


Nämä on tehty jämälangoista, ainoastaan petrolin sinistä oli melkein täysi kerä. Raidoitin sukkia epäsymmetrisesti, jotta jonkun värin loppuminen ei haittaisi kuviointia. 



Malli: oma tavis
Lanka: Novita Nallen jämiä
Puikot:  2,75
Kulutus: 130g (arvio, kun unohtui punnita)
Ravelryssa: Jämäraidat
Muuta:  JyJu#4


Pakko vielä laittaa muutama kuva itse Apassionatasta, vaikkakaan kuvien kännykameralaatu ei päätä huimaa. Näytös oli huikea!







Huomaa Stockholm-Helsinki -huivi in action :)

4 kommenttia:

  1. Kivat värit sukissa! Ja tuon tukholma-huivin voisin myös neuloa itselleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Tukholmahuivia lämpimästi :)

      Poista