Sivut

maanantai 15. joulukuuta 2014

Lisää luukkuja

Olisi paljon muutakin postattavaa, mutta minä olen nyt vaan ihan jumittunut fiilistelemään tätä Jämälankavillasukkajoulukalenteria. Tässäpä siis katsaus viimeisimmistä neulotuista luukuista.


9. päivä: Varhaisin lapsuusmuisto? 

Minun muistoni liittyy punainen talo. Muistan, kun olimme vierailemassa kaksoisveljeni ja isovanhempieni kanssa kotieläinpihassa. Talon seinä oli punainen. Olin tuolloin ehkä kolmen vanha tai himpun alle.

10. päivä: Joululaulu?

Halusin ehdottomasti neuloa raidan Sisu Glitterillä, jossa valkoisen joukosta löytyy myös hopeasäie. Ja pienen googlettelun tuloksena löytyikin joululaulu, jonka sanoista löytyi sekä valkoista että hopeaa: "On valkoinen maa ja puut hopeaa, niin rikkumaton Pohjoilan talvinen luonto on" (Jouluterveiset Pohjolasta, alkup. Feliz Navidad)


11. päivä: Lempipuu?

Minun lempipuuni taitaa olla Pihlaja. Meidän pihamaallamme kasvaa useita isoja, vanhoja pihlajoita, jotka ovat todella kauniita jokaisena vuodenaikana. Välttääkseni kirjoneuletta, virittelin tähän raitaan pihlajatunnelmaa muotoilemalla pihlajanmarjoja punaisista helmistä. Pihlajanlehtiä esittää pitsikuvion tapainen.


12. päivä: Lenkkipolku?

Näin mielessäni kesäiset lenkit ja luonnon vihreyden. Siitä innoitus vihreään raitaan.

13. päivä: Arvonimi?

Harmaa väri antoi Sudenpentujen arvonimigeneraattorissa arvonimen Hauskasti Apaattinen Rikkiviisas ja Mielikuvituksellisen Ajattelematon Ajattelija.


14. päivä: Harrastukseni?

Yksi rakkaista harrastuksistani on ehdottomasti hevoset ja ratsastus, joten tähän oli helppo valita väriksi ruskeaa. Fiilistelykuvaksi poimin arkistoista maastoestekuvan kohta kymmenen vuoden takaa.


Tämän päivän raita pitäisi neuloa lempisupersankarinsa värimaalilmasta. Huhhuh, aika paha! Olisikohan se minun supersankarini sitten Zorro (viitaten edellä esiteltyyn lempiharrastukseen...).
Kantapään paikkakin alkaisi olla aika hollilla. Jäänpä siis pohtimaan tämän päivän värivalintaani.



8 kommenttia:

  1. Hieno joulukalenteri. Kerrassaan mainio

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Muullakin kalenterisukat työn alla, vaan nyt jäänyt muutamana päivänä tekemättä. Täytyy ottaa vielä loppukiri...

    VastaaPoista
  3. Ihanat raidat sulla! Vitsi kun ehtisi itsekin päivittämään välillä, mutta onneksi sentään ehdin neuloa nämä sukat tänä vuonna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos :). Päivitysten kanssa meinaa tehdä täälläkin tiukkaa, ja melkein meinaa olla ettei tuon raidan neulomiseenkaan aina löydy päivässä helposti aikaa...

      Poista
  4. Kauniin väriset sukat tulossa.

    VastaaPoista