Sivut

torstai 14. marraskuuta 2013

Pöllöpakkomielle



Heti alkuraskaudessa päätin, että haluan virkata tai neuloa tälle tulevalle vauvalle tilkkupeiton köllöttelypeitoksi. En ole tehnyt tilkkupeittoja aiemmin, tyytynyt vain ihastelemaan yksi toisensa jälkeen upeampia luomuksia toisten tekeminä.

Netti on pullollaan ihania peittomalleja, mutta yksi oli mielestäni ylitse muiden. Pöllöpeitto sulatti sydämeni heti kun sen ekaa kertaa näin.

Lankavarastoistani löytyy melkoisen paljon merinovillalankoja - niistä kun on ihana tehdä neuleita pienille ja isommillekin ihmisille niiden pehmeytensä ja lämpimyytensä vuoksi. Tämän peiton halusin toteuttaa noista jemmojen merinoista, jotta peitosta tulisi pehmoinen ja lankavarastot vajuisivat siinä samalla sitten.

Palojen virkkaamisen aloitin elokuun alussa. Käyttämäni langat olivat aika paljon ohjeen lankoja ohuempia, mutta ajattelin että virkataan sitten vaan tarvittava määrä palasia enemmän. Sitä en arvannut, kuinka paljon enemmän palasia piti loppujen lopuksi virkatakaan - voipi olla että tähän leikkiin en olisi ryhtynyt, jos olisin heti tajunnut laskeskella virkattavien palasten määrää.

Ohjeessa värikkäät pöllöset on tehty liukuvärjätystä langasta, mutta minä toteutin omani siis useasta yksivärisestä langasta. Palojen väriyhdistelmien suunnittelu oli parasta antia tämän peiton virkkauksessa. Värien sommitteluun jäi suorastaan koukkuun. Illat sommittelin ja toteutin kivoja yhdistelmiä, tylsiä valkoisia reunuksia virkkailin sitten töissä vapareilla tai reissuvirkkuina.

Sitten valkoinen lanka loppui kesken ja jouduin tilaamaan uutta. Dropsin Merinolangat olivat juuri sopivasti tarjouksessa, mutta ilmeisesti sen seurauksena tuo valkoinen lanka oli useasta nettikaupasta loppu. Jouduin odottamaan omaa uutta satsiani muutaman viikon, jolloin työ oli telakalla. 

Pahin kauhuskenaarioni toteutui, kun lankapaketti sitten viimein saapui. Uusi satsi valkoista lankaa oli kirkkaamman valkoista kuin pari vuotta sitten ostamani vastaava väri. Juu, kyllähän tiedän varsin hyvin että eri värierät saattavat vaihdella paljonkin, mutta en osannut kuvitella että väriero voisi olla noin selvä jopa valkoisessa langassa. Onneksi ero ei näy niin selvästi ainakaan kaikissa valaistuksissa - vai erotatko kuvista, mitkä palat on virkattu valkoisemmalla langalla?

Päädyin lopulta latomaan palat erilaiseen järjestykseen kuin ohjeessa. Ohjeen peitossa neliön muotoiset välipalat sijoitetaan pöllöpalojen väliin vaakatasoon, mutta minä halusin laittaa ne lopulta vinoittain. Tämän seurauksena reunapalat piti virkata tasakylkisiksi kolmioiksi puolikkaan 8-kulmion sijasta. Reunuksen virkkasin ihan vaan rapuvirkkauksella. 


Palojen yhdistely ja viimeisten osioiden päättely oli melkoisen uuvuttava osuus. Toki olin päätellyt sisempien kerrosten langanpäitä virkkatessani, mutta loput päättelyt veivät nekin aikaa iltatolkulla. Laskeskelin, että jo yhdessä pöllöpalasessa on yhteensä 20 pääteltävää langanpäätä. Yhteensä tavalla tai toisella pääteltäviä langanpäitä tuli yli 900 kappaletta!


Olen ihan hirmuisen tyytyväinen lopputulokseen. Ylipäänsä olen tyytyväinen, että tämä peitto lopulta valmistui. Eikä mennyt edes täpärälle - laskettuun aikaan on vielä reilu viikko aikaa :). 

Tällä hetkellä puikoilla on pikkuruiset villatakki ja pöksyt, ettei ihan viimetippaan jäisi tämä vauvalle neulominen...


Malli: Owl Obsession (Ravelry)
Lanka: SG Lanett sekä DROPS Baby Merino
Kulutus: 521 g
Koukku:
Ravelryssä: Täältä löytyy (takeltelevaisella enkun kielen taidollani kirjoittelin ylös myös tekemäni ohjeen modaukset)
Numeroita: 94 palaa * 21 pöllöä * 21 isoa ympyrää * 30 pientä ympyrää * 22 reunakolmiota * karkeasti arvioituna reilu 900 pääteltävää langanpäätä * 80 cm leveyttä * 100cm pituutta


38 kommenttia:

  1. Se on aivan ihana :) Saattaisinpa lähteä pöllölinjalle, jos aloittelisin uutta peittoa. Vuosi sitten valmistunut ikuisuusprojekti on (onneksi) vielä sen verran eläväisenä mielessä langanpäättelyineen, että just nyt ei vielä ole tarvetta uudelle peitolle.. ;)

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis peitto! Siinä on pienokaisen hyvä köllötellä :) Minun silmiini ei ainankaan osunut,että missä kohtaa olisi valkoisempaa lankaa.

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän ihana peitto!! <3

    VastaaPoista
  4. Miten ihana peitto! Eikä tosiaan mennyt täpärälle. Mä taisin aloittaa kolmoselle tarkoitetut neuleet laitoksella kun vauva oli jo syntynyt ;)

    VastaaPoista
  5. Oi kuinka ihana peitto! Hurjia lukemia, mutta hieno lopputulos! Selkeästi kova työ kannatti :)

    VastaaPoista
  6. Onpa aivan mahdottoman upea peitto! :) Eri valkoiset voivat näyttää ihan hauskaltakin palojen reunoilla (mutta värieroa ei tosiaan kuvista näe ollenkaan).

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtava peitto, kyllä kelpaa vauvan nyt köllötellä :)

    VastaaPoista
  8. Mahtavan upean hurmaavan ihana!!! Ottaisin itsellenikin tuollaisen torkkupeitoksi ihan koska vaan :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä kannatti uurastaa, sillä peitosta tuli upea!

    VastaaPoista
  10. Huikean hieno pöllöpeitto! Huh, mikä homma. mutta mitäpä ei äiti lapsensa hyväksi tekisi... :)
    Hyviä vointeja viime metreille!

    VastaaPoista
  11. Onpa hempeä ja kaunis, taidan tehdä nukenpeiton pöllöistä. Voi harjoitella ehkä sopivan kokoista tekelettä. ;)

    VastaaPoista
  12. Oon itekki ihastellut tätä mallia... Jospa itelläki tulis joskus "tarve" tehä tuollainen;)

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana lopputulos!
    Tää ohje pitää saada itsellekin. Tulee johonkin kohtaan to do -listalle ;)
    Ihana postaus :)

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Ei pöllömpää! Siis aivan ihana!!

    VastaaPoista
  16. Aivan ihana! Itellä ei kyllä varmasti riittäis kärsivällisyys nuin isoon työhön! Ja ehti hyvin ennen pientä :)

    VastaaPoista
  17. Tuo peitto on kyllä aivan ihana. Siitä on iloa pitkäksi aikaa. Tuo päättelymäärä oli kyllä huikaiseva.

    VastaaPoista
  18. Pakko vaan jatkaa tätä ihastelua muiden perään, kaunis!

    VastaaPoista
  19. Upea peitto, ei voi muuta kun ihastella! :)

    VastaaPoista
  20. aivan mielettömän söpön ihanan mukava peitto. Voiettä! Siis tosi ihana :) Oot taitava :)

    VastaaPoista
  21. Todella upea peitto!! Eikä huomaa kyllä mitään valkoisen värin eri sävyjä. Aika samoja tunteita ja hetkiä koin oman pikkuisen peiton tekemisessä. Aivan hillittömän hieno lopputulos sinulla!

    Tsemppiä odotukseen! Toivottavasti viimeiset päivät menevät sujuvasti :)

    VastaaPoista
  22. Upea peitto! Tykkään hirveästi noista sävyistä. :)

    VastaaPoista
  23. Oi vau! Aivan upea. Todella taidokasta työtä.

    VastaaPoista
  24. Voi mieletön mikä peitto! Aivan mahtavan upea kerrassaan. Ei näy sävyerot mun silimään kyllä.

    VastaaPoista
  25. Aivan upea peitto, vau vau vau! <3

    VastaaPoista
  26. VOI IHANA, tämä on varmasti kaunein vauvan peitto, jonka olen koskaan nähnyt! Mielettömän vaivan olet nähnyt, mutta kyllä kannatti!

    VastaaPoista
  27. Ihana!
    Voiko näin suloista ollakaan? ♡
    Pakko toteuttaa joskus :)

    VastaaPoista
  28. Tosi söpö peitto. Itsellä juuri päällä mahdoton palavirkkausinto. :) Projektit vain pitäisi saattaa loppuunkin.

    VastaaPoista