Sivut

perjantai 31. toukokuuta 2013

Pannunalusia ja ARVONTA

Arvonta on päättynyt :) 

Päivitystahtini näyttää olleen viime aikoina huikeat yksi päivitys kuussa. Huomenna alkaa kesäloma, joten toivottavasti päivitystahti (ja samaa mukaa neulomistahti) kiihtyy loman myötä.

Nämä pannulaput valmistuivat äitienpäivälahjoiksi omille sekä mieheni mummoille ja anopille.


Pannunaluset on virkattu kiinteillä silmukoilla siten,että matonkude kulkee kiinteiden silmukoiden sisässä. Tämän mainion idean bongasin Ristiin rastiin -blogista, kiitos vinkistä Purple! Lankana näissä jo kotvasen marinoitunut Puro Batik, jota kului n. 20 g kuhunkin lappuun. Myös kudetta kului n. 20 g per lappu.



Joskus taannoin lupailin arvontaa jahka 100 lukijan raja ylittyy (siis Bloggerin kautta julkisesti seuraavien lukumäärä).  Nyt tuo lukumäärä on salamyhkäisesti kasvanut jo ylikin sadan. Kiitos teille kaikille ihanille, jotka jaksatte seurata touhujani :). Nyt on siis arvonnan aika!

 Tässä arvonnan säännöt:

1. Arvontaan saa osallistua kuka tahansa. Kaikki julkisesti blogiani Bloggerin kautta lukevat saavat kaksi ääntä, muut yhden. Myös arvonnan aikana julkiseksi lukijaksi ilmottautuvat saavat kaksi ääntä. 

2. Arvontaan voit osallistua kommentoimanlla tähän postaukseen.

3. Palkintona on luvassa sukkalankaa sekä jotain muuta pientä kivaa.

4. Ilmoita kommentissasi tykkäisitkö enemmän ohuesta (sport) vai paksummasta (DK) sukkalangasta. Kerro myös, osallistutko arvontaan yhdellä vaiko kahdella arvalla.

5. Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 16.6.2013 klo 21.00.


Onnea kaikille arvontaan!

59 kommenttia:

  1. Minä osallistun kahdella arvalla ja jos arpa osuu kohdalle, niin olisin kiinnostunut ohuemmasta langasta.

    VastaaPoista
  2. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. Minulle on ihan sama, onko lanka paksumpaa vai ohuempaa :)

    VastaaPoista
  3. Mukaan arvontaan kahdella arvalla. Kumpikin sukkalanka käy, jos onnetar suosii!

    VastaaPoista
  4. Mukana kahdella arvalla. :) Itse saat päättää kumpaa sukkalankaa tänne lähtee jos onni potkii!

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukana ja kumpi vaan sopii, mutta ohuempi, jos valita täytyy. Kiitos kivasta blogista ja lisää päivityksiä kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Onnittelut mojovasta lukijamäärästä! :) Mukana yhdellä arvalla ja tykkään neuloskella ohuemmista langoista.

    VastaaPoista
  7. mukana kahdella. Tykkääm ohuesta =)

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukana ja tykkään ohuesta langasta.

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana, tykkään enemmän paksummasta - tulee äkkiämmin valmiiksi!

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla (liityin bloggeriinkin lukijaksi vaikka olen googlen kautta lueskellut kyllä aina.. ;D) ja sport :D

    VastaaPoista
  11. Onnea lukijamäärästä!

    Kahdella osallistuisin ja molemmat lankalaadut kelpaa, jos onni potkii:)

    VastaaPoista
  12. Yhdella arvalla mukana. Lankana miellyttää enemmän sport. Sun blogia on kiva lueskella :). -Nemmuli

    VastaaPoista
  13. Kivoja alusia oeltkin tehnyt! Tuo tekniikka on minulla vielä kokeilematta.

    Mutta arvontaan mukaan, totta kai. Kahdella arvalla ja, jos voitan, niin sitä ohutta lankaa, kiitos! :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos kivasta blogista & inspiraation itusista. :) Arvonnat on ihania, mukaan tulen, kahdella äänellä. Ohutta sukkalankaa on varastoissani vähemmän; pelimerkit sille. ;)

    VastaaPoista
  15. Kivoja pannunalusia. Osallistun kahdella arvalla! Jos arpaonni suosii, niin ohuempaa lankaa. :)

    VastaaPoista
  16. Olen arvonnassa mukana yhdellä mahdollisuudella. Loistava vinkki tuo matonkuteen käyttö pannunalusessa.
    Paksumpi sukkalanka olisi mieluisampi.

    VastaaPoista
  17. Ovelat nuo pannunaluset! Kahdella arvalla mukana, langan paksuudella ei niin väliä, kuhan se on kivan väristä :) mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  18. Kauniin pannunaluset!
    Vaikea kysymys. Ohuesta sukalangasta tulee nin ihanat, mutta paksumasta valmistuu nopeammin. Nyt sanon, että paksumpi sukkalanka mieluisampi.

    Kahdella mukana lukijana.

    VastaaPoista
  19. Ihania pannulappuja! Lukijana kahdella arvalla mukana ja paksumpi lanka mieluisempaa.
    Lämmintä kesäkuuta!

    VastaaPoista
  20. Mainio pannulappuidea.

    Arvontaan mukaan tietenkin. Pidän enemmän ohuista sukkalangoista, kudonkin melkein kokonaan niistä sukkia (ja paljon!).

    VastaaPoista
  21. Sporttista lankaa janoten osallistun kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla osallistun arvontaan ja ohuemmalle sukkalangalle olisi enemmän käyttöä.

    VastaaPoista
  23. Osallistun arvontaan kahdella arvalla, liityin lukijaksi. Ihan sama kumpi lanka:)
    Hauska patalappuidea, ei paha:)

    VastaaPoista
  24. No jopas on hyvä pannunalus idea, sitä on pakko kokeilla. Kaikenlisäksi niin ihanan värisiä ja just siitä langasta tehtyjä, joka minulta loppui kesken jokin aika sitten. Kaupasta ei enää saatavana tuon väristä Puro Batikia.

    Olen mukana yhdellä arvalla, koska olen vain satunnainen vierailija. Kumpi tahansa lanka käy!

    ritvahelena@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Olen mukana kahdella arvalla, langan vahvuuden ei ole väliä, kaikille löytyy käyttöä.... :o)

    VastaaPoista
  26. Hauska idea :) Arvontaa mukaan, nykyään pidän enemmän ohuista kuin paksuista sukkalangoista. Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  27. Mukaan yhdellä arvalla, eikä langan paksuudella ole väliä, tulee varmasti käyttöön mikäli onni suosii arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  28. olen mukana kahdella arvalla ja kumpikin lanka käy

    VastaaPoista
  29. Kahdella arvalla osallistun arvontaasi. Ohuet sukkalangat ovat mieleeni, vaikka se hidastaakin sukkien valmistumista.
    Eipä sitä tahdo ehtiä blogiaan päivittämään. Minua harmittaa vietävästi kun olen niin laiskistunut seuraamaan toistenkaan blogeja vaikka niistä saisi niin paljon inspiraatioita omiin tekemisiin. Minulla syy on tuo FB:n kaikki neulonta- ja lankajutut.

    VastaaPoista
  30. Osallistun kahdella arvalla,ja sen ei ole väliä kumpaako lankaa tulisi jos onni osuisi kohdalleni,käytettyä ne tuli kuitenkin =)

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana ja sport-lanka kiinnostaa. Kiva blogi, vierailin nyt eka kertaa sivuillasi :)

    VastaaPoista
  32. Mukana yhdellä arvalla :D Ja molemmat langat passaa,jos onni potkaisee!

    VastaaPoista
  33. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  34. Kuten tuolla aiemmin KahviKaneli kommentoikin, ohuesta tulee ihanat, paksummasta nopeammin... itse taidan kyllä kallistua paksumman DK'n puoleen, koska ohuita on jo tarpeeksi... jos vaikka onni potkaisisi kahdellakaan arvalla. ;)

    VastaaPoista
  35. Hauskoja asioita löytyy jatkuvasti blogeista. Kiitos, kun jaat kuvien ja ohjeiden myötä vinkkejä. Osallistun arvontaan ja langan laadulla ei ole väliä.

    VastaaPoista
  36. Osallistun arvontaan :)

    Hauska tuo pannunalunen! Miten paksua kudetta olet käyttänyt tuohon ja miten saat tuon kahdeksankulmio mallin syntymään kun en ainakaan kuvasta näe ylimääräisiä silmukoita siinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuteen paksuutta en osaa arvuutella, kun on tuollaista trikoosta leikattua (ei siis mitään kaupasta ostettua). Luulen kuitenkin että mikä tahansa paksuus käy, kuten myös virkattavalla langalla. Patalapun virkkasin ihan perus ohjeella, esm. täältä osoitteesta löytyy: http://www.kallamedia.com/virkkaus/malli1.html

      Muistelen virkanneeni alkuun 7 ketjusilmukkaa + yhdistyssilmukka, jolloin ekassa kerroksessa siis 8 silmukkaa, seuraavassa 16, sitten 24 jne. 8-kulmion vaikutelma syntyy siis siitä että lisäykset tehdään aina samalla kohtaa :).

      Poista
  37. Kahdella arvalla mukana.
    Sukkalankaa ain atarvitaan -ohuempaa tai paksumpaa...

    VastaaPoista
  38. Kahdella arvalla mukana. Ehkä tuon ohuemman langan sit haluaisin jos voitan.

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukana ja kumpikin laatu kelpaa :)

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukana. Ja lanka kelpaa aina... :)

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla ja ohuempi laatu :)

    Veikeitä pannunalusia! Ootko testannu kestääkö akryyli kuuman pannunpohjan sulamatta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou,hyvä kysymys! Eipä tullut mieleenkään testata ja nämä menivät jo lahjaksi... Täytyy vissiin anoppilassa tai mummolassa vaivihkaa tutkia onko pannunaluset ottaneet osumia... :)

      Poista
  42. Aivan ihania pannunalusia, kahdella arvalla mukaan tahdon.

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  44. Kahdella arvalla arvontaan mukaan. :) Ja molemmat sukkalangat käy, mutta näin kesällä kallistuisin ehkä sinne ohuemman puoleen jos valita täytyy.

    VastaaPoista
  45. Ilman muuta arvontaan mukaan ja kahdella :) Minullakin on arvonta blogissani, jos et vielä ole huomannut :) Ihmeesti bloggeri jättää välillä päivitykset näyttämättä. Tämäkin meinasi jäädä minulta kokonaan huomaamatta, vaikka käyn joka päivä lukemassa kaikki seuraamani blogipäivitykset.

    VastaaPoista
  46. Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Ohuempaa sukkalankaa haluaisin, jos arpaonni osuu kohdalle.

    VastaaPoista
  47. Yhdellä arpalipukkeella mukana arvonnassa, DK-lanka tavoitteena.

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukana! Kumpi vain sukkalankavahvuus käy. Molemmat on mulle poikkeus, kun yleensä neulon fingeringiä. :D

    VastaaPoista
  49. 2 arvalla mukana. Ihana sivusto tulen mielelläni toistekkin

    VastaaPoista
  50. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  51. kaksi arpaa kiitos ja kumpi vaan vahvuus on ok, ehkä sport vielä mieluisampi. Ihanat pannunlaput sun kuvissa!

    VastaaPoista
  52. Yhdellä lapulla osallistun, ja paksumi lanka on toiveena :). Ihania on nuo pannulaput, hyvä lahja- tai tuliasivinkki!

    VastaaPoista
  53. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  54. Yhdellä arvalla osallistun ja ohuempaa lankaa haluaisin..Kauniita ovat työsi.

    VastaaPoista
  55. Minä osallistun kahdella arvalla ja jos arpa osuu kohdalle, niin olisin kiinnostunut ohuemmasta langasta.

    VastaaPoista
  56. yhdellä arvalla mukana. sari.k-@luukku.com

    VastaaPoista