Sivut

perjantai 2. marraskuuta 2012

Juhlanuttu

Minua pyydettiin neulomaan bolero pienelle tytölle nimiäisjuhliin. Mikä ihana tehtävä - malli laitettiin etsintään heti samana päivänä. Väritoivelankaakin löytyi merinovillaisena valmiiksi kaapista. Ravelrystä löytyi mainio ohje, jossa oli useampia variaatioita erilaisille hiha- ja helmaratkaisuille. Lapsen äiti valitsi niistä mieleisensä mallin ja pian bolero olikin valmistumassa.


Jonkin verran töitä teetätti silmukkamäärän uudelleen laskeminen, koska käyttämäni lanka oli vähän ohjeen lankaa ohuempaa. Kertaalleen työ piti alkaa alustakin, kun ensin näytti että bolerosta tulee aivan liian iso.


Loppujen lopuksi jännäsin kuitenkin, tuliko nutusta sittenkin liian pieni - sitä kun ei tahdo muistaa, miten pieniä vauvat onkaan! Kaivelin kaapista tyttöjen vauva-ajan bodyja ja sovittelin boleroa niiden päälle. Ja kuten kuvasta näkyy, bolero oli lopulta täsmälleen sopiva pienelle juhlijalle.


Nappeja en ollut tietenkään hoksannut ostaa etukäteen, joten tällä kertaa napin virkaa toimittivat pienet puuhelmet. Bolero on neulottu ylhäältä alas saumattomasti. Uutta oppia sain neulomalla tehdyn nirkkoreunan opettelussa. Sekin piti ottaa uusiiksi pariinkin otteeseen sopivinta neuletiheyttä metsästäessä. Ohje on tosi kiva, sillä samassa ohjeessa on kokoja ihan kouluikäiseen asti. Ehdottomasti omille tytöillekin täytyy neuloa nutut tällä ohjeella!

Lanka: SandnesGarn Lanett
Kulutus: 49 g
Puikot: 3,25, reunuksessa muistaakseni 2,5.

8 kommenttia:

  1. Niin söötti bolero niin söötille neidolle! ♥

    VastaaPoista
  2. Voi, miten suloisia - sekä tyttö että nuttu!

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus, että osaa olla hurmaava <3

    VastaaPoista
  4. Hei Maikki, Ihania juttuja sulla blogissa :)

    Otathan yhteyttä minuun mahdollisimman pian ravelryn kautta, iloisia yllätyksiä luvassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heini: kiireisen työrupeaman vuoksi en ole netissä pyörinyt reiluun viikkoon, mutta nyt bongasin viestisi. Vastattu on! :)

      Poista