Sivut

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kriisiä pukkaa?

 
Huomaatko mitään uutta blogissani? Tuossa profiiliboksissa? Ekassa lauseessa?
Kolmekymppinen. 

Siinä lukee nykyisellään että kolmekymppinen. Aiemmin siinä luki että himppusen ALLE kolmekymppinen.

Niin, täytin siis täydet 30 tässä pääsiäispyhien alkajaisiksi. Pitäiskös tässä nyt alkaa kehittelmään joku kolmenkympin kriisi siis, eikös niitä kriisejä pukkaa tulemaan aina vähän joka  kymmenellä?! 





Kriisin sijaan kehittelin juustokakun. Olen tainnut aiemminkin kehua täällä Kinuskikissan
leivontaohjeita, mutta kehunpas taas. Tällä kertaa tein Appelsiini-valkosuklaajuustokakun, joka oli kyllä tosi herkkua. Ja ohje oli niin hyvä ja selkeä että tällainen satunnainen leipojakin sai kakun onnistumaan. Kannattaa tutustua Kinuskikissan ohjeisiin, sieltä löytyy paljon ihania reseptejä laidasta laitaan!

Kuvassa taustalla vilahtaa niin ikään kinuskikissan ohjeilla tehtyjä Sitruunapikkuleipiä. Nekin onnistuivat hyvin ja olivat hyviä :).

Kaksoisveljeni täytti luonnollisesti myös pyöreitä. Lahjaksi neuloin hänelle samanlaisen pipon mitä olen tehnyt pari kertaa aiemminkin (peruspipo 2n2o, 96s, nelosen puikot, lankana kaksinkertainen Sterk). 


Veljeni toivoi jo talvella tällaista, mutta vasta nyt toinnuin. Jospa se lämmittäisi vaikka sitten tulevana talvena.



Pipon sisään pakkasin vähän muutakin päähän menevää... :P


Ekassa kuvassa yksi saamistani synttärikorteista. Kiitos Miimille ja kaikille muillekin muistaneille! <3

17 kommenttia:

  1. Ei mitään kriisiä, vaan toivotaan iloa ja onnea tulevaan! Onnittelut nuorelle synttärisankarille. :)
    Ja tuo kakku on i-h-a-n-a. Voi kun kuvat vois syödä.

    VastaaPoista
  2. Pieni kriisi on kolmenkympin kohdalla ihan paikallaan. Ainakin itselläni siitä alkoi armollisempi elämä (kun on nuoruuden tuskailut ja äärimmäisyydet vihdoin takanapäin :) Tuollainen kakku kruunaa juhlapäivän. -Onnittelut-

    VastaaPoista
  3. Onnea, onnea onnea !
    Nythän se paras aika vasta alkaakin ja kestää ainakin tänne kuusikymppiseksi asti :)

    VastaaPoista
  4. Onnea pyöreiden johdosta. Komppaan Käsityön opettajaa, pienen pienen kriisin jälkeen elämä on huomattavasti seesteisempää kuin himppusen alle kolmekymppisenä :)

    VastaaPoista
  5. Myöhastyneet onnittelut sinulle:)
    Ei niitä kriisejä kannata kehitellä, me naisethan ollaan niitä vuosikertaviinejä, sitä parempia, mitä vanhempia :D

    VastaaPoista
  6. Onnittelut!

    M olen just tointunut siitä seuraavasta kriisistä ja jotenkin tuntuu, että se päivä vaan siellä kummitteli. Päivän jälkeen olo on ollut hyvin seesteinen. En tosin muista, että mulla olisi ollut kolmenkympin kriisiä, joten saatan olla tällainen myöhäisempi yksilö :-)
    Elämä jatkuu ja muuttuu nautinnollisemmaksi päivä päivältä!

    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea kolmekymppiselle!
    Vuosimäärä on vain joku numerosarja, näin olen itsellenikin perustellut. Mulla ainoa ikäkriisi tähän mennessä oli just kolmekymmentä, koko kevättalven ja kevään silloin mietin olevani vanha. Hölmöltä se nyt tuntuu, mut se oli silloin...
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Onnea, onnea.
    Sanon aina kriisistä puhujille, ettei niitä tarvitse odottaa ja järjestää, vaan sitä pitää vain elää.

    VastaaPoista
  9. hienosti korostit tuota "ALLE" -sanaa ;)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut minultakin! Tuo kakku on aivan upean näköinen! Mä aina katselen huokaillen noita kinuskikissan postauksia mutta enpä ole ohjeita kokeillut. Ei iästä kannata kriiseillä, sitä kun kertyy joka vuosi aina lisää :D Hauskaa Vappua!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut vielä näin jälkikäteenkin! :) Ei niitä kriisejä ehdi potemaan, kun antaa puikkojen ahkerasti heilua. Ei ainakaan minulle ole ehtinyt tulla, saa nähdä miten sitten seuraavan kympin kanssa käy.

    Mainio tuo päähän menevä lahja! ;DD

    VastaaPoista