Sivut

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Tunnustelua

Piti postata sukista, mutta kameran akku loppui juuri kun piti napata sukista kuvat. Niinpä sukkapostaus jää seuraavaan kertaan, ja sen sijaan tunnustan.


"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."

Sain tämän Tunnustuksen Villakeränen -blogin Minnalta. Olen tunnustuksesta hämmentynyt ja iloinen, kiitos kaunis!

Tässäpä sitten kysymyksiin vastauksia:

1. Milloin aloitit blogisi?.

Syksyllä 2009. Eka postaus löytyy täältä :). Blogin ensipäivinä postasin mm. Sunnuntaisukista ja Serkkupojan ristiäislahjuksista.


2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Käsityöblogihan tämä. Tuleehan sitä kirjoitettua joskus kaikesta muustakin. Viime keväänä perustin myös toisen blogin, Koti Rinteellä, jonne oli tarkoitus laittaa juttuja uuden kotimme remontin etenemisestä, sisustusjutuista ja muista ”homing –aiheista”, mutta jotenkin tuo innostus toisen blogin kanssa sitten lopahti. Pitäisiköhän sitä viritellä uudelleen?


3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Jaa-a. Enpä ole ajatellut että tämä olisi mitenkään erityinen muihin käsityöblogeihin verrattuna. Aika perinteisellä kaavalla mennään :).


4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Olen varsin herkästi asioista innostuvainen. Niinpä aloitin oman blogin pitämisen varsin pian siitä kun ylipäänsä löysin käsityöblogit netistä. 


5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haluaisin mielelläni kuluttaa enemmän aikaa kuvien ottamiseen ja blogitekstien kirjoittamiseen. Monesti tulee räpsittyä vaan nopsasti jotain ja sitten kirjoitetaan ilman suurempia pohdintoja. Kun olisi sitä armasta aikaa…

 
Ja koska tunnustuksen saaminen tuntuu ainakin minusta kivalle, jaan tätä mielellään eteenkin päin.
  • Marittan marittan -blogi pursuaa kauniita neuleita ja raikkaita värejä
  • Anniinan Puikko hukassa  on niin pirteä ja monipuolinen
  • Annikan Sweet things -blogista löytyy paljon ihania ideoita neuleiden ja askartelun parista
  • Agathan Viivasolla -blogissa olen ihastellut mm. useita kauniita huiveja
  • tiinaniitin eriparivillasukka on pullollaan kauniita neuleita ja kirjoiustyyli mukavan selkeää.
Lopuksi vielä muutama tunnelmakuva laskiaiselta. Vietimme laskiasta omassa rinteessä, minne mies on tampannut moottorikelkalla mainion mäen. Laskimme mäkeä, paistoimme makkaraa ja kahvittelimme. Laskiaispulliakin leivoin (ja tämä todella ansaitsee tulla mainituksi, sillä edellisen kerran on tullut leivottua pullaa ehkä noin kymmenen vuotta sitten!), mutta ne katosivat parempiin suihin ennen kuin ehdin (muistin) napata kuvaa :).





4 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta :D Ihana laskiainen teillä on ollut!

    VastaaPoista
  2. Riemukasta laskiaista olettekin viettäneet! ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta! :) Hauskalta näyttää teidän laskiainen! Mekin käytiin tänään pulkkamäessä, mutta täällä oli mäki niin jäinen että ylöspäin oli vaikea päästä.. :/

    VastaaPoista
  4. Iso KIITOS! :) Onpas teillä ollut railakas laskiainen. Omani keskittyi lähinnä laskiaispullan mussuttamiseen...

    VastaaPoista