Sivut

perjantai 18. helmikuuta 2011

Toista kiloa

Ilmoittauduin mukaan Helmikuun ajan kestävään Lankahamsterit -tempaukseen, jossa tavoitteena on olla ostamatta lankaa helmikuun ajan ja samalla neuloa/virkata mahdollisimman paljon hamsteroimiaan lankoja. Pengoin lankakaappiani keräsin yhteen kaikki ne akryyliäklötykset, joista halusin eroon. Joukossa oli paljon ruskeaa ja valkoista, ja niistä aloin virkkaamaan koria.

Tässä kori alkutekijöissään


Hävitystuomiokasastani löytyi mm. seuraavia "ihanuuksia":
  • reilu 10 vuotta vanhaa Novitalaista tekokuitulankaa useissa ruskean sävyissä. Ostettu joko yläste- tai lukioikäisenä halvalla tarjouksesta, muistelen että meinasin tehdä langoista jonkun ruskeankukertavan villamuovipaidan
  • kerä pörröistä ja paksua ruskeaa lankaa, jossa kultasäiettä joukossa. Joku kaulahuivi tästä piti tulla n. 10 vuotta sitten, mutta eipä tullutkaan
  •  useampi kerä valkoista Novitan  Flipflopia, jota ostin vuosi sitten en enää muista mitä varten
  • monta kerää erilaisia valkoisia puuvilla- ja tekokuitulankoja. Näitä hamstrasin muutama vuosi sitten jostain varastotyhjennysmyynnistä, josta kannoin ison kassillisen lankaa kotiin parilla kympillä.
  • Tästä bolerosta yli jääneet vanhat, kiiltävät novitalaiset, jotka jo kerran aiemmin ovat olleet pyörylätakkina
Täydessä mitassaan. Halkaisija on n. 30cm

Virkkasin koria niin kauan kuin kasassa riitti lankaa. Koukkuna käytin akryylilangan kanssa mainiosti tyyliin soveltuvaa muovista (keltaista) virkkuukoukkua, jossa ei kyllä ole kokomerkintää, mutta taitaa olla jotain seiskan tai kasin kokoa. Lankoja oli yhtäaikaa virkkuussa kolmesta kahdeksaan, riippuen paksuudesta. Yhteensä lankaa kului tähän koriin 1135g.

Lopputulos on muuten kiva, mutta ei tästä kovin tukevaa tullut. Olisi pitänyt olla vieläkin enemmän lankaa koukulla kerrallaan. Tai ehkä olisi kannattanut tehdä vaikka kaksi pienempää koria. Lankakoriksi tämä kuitenkin on mitä mainion, ja onpa se toiminut jo nallen ja mollamaijan kotinakin. Korin korkeutta on kätevä säätää kääntämällä suuaukkoa tarpeen mukaan. 

Suuaukko taitettuna
 
 Hamsterikuukausi on innoittanut minut neulomaan hurjaa vauhtia, ja tämän kuun saldona lankakaappi on vajunut jo noin kahden kilon verran (kaikkea neulomaani en ole vielä ehtinyt esitellä täällä). Tavoitteenani oli kuluttaa lankoja pois kilon verran, joten yli odotusten olen saanut näitä jemmojani vajuteltua jo nyt, vaikka kuu on vasta vähän yli puolessa. 

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että joudun jättämään Hamsterileikin kesken, sillä eilen sain siellaisen tarjouksen josta ei kerta kaikkiaan voinut kieltäytyä. Ystäväni halusi liittyä Juju-kerhoon minun suosittelemanani, ja suosittelijan lahjaksi saan 1000g Teeteen Pallas-lankaa, sukkapuikot sekä pari neuleohjetta. Ja Hamsterikisan tiukkojen sääntöjen mukaan tämä lankalahja katsotaan lankojen ostoksi siitäkin huolimatta että ystäväni varsinaisesti liittyy kerhoon vasta ensi kuun puolella maksaessaan laskun, ja minä saan langat sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. Olen kuitenkin niin iloinen tuosta tulossa olevasta suosittelijan lahjasta, ettei kisan keskeyttäminen harmita lainkaan. Ja aioin kuitenkin vielä jatkaa kilpailua ihan itseni kanssa tämän kuun loppuun: vielä muutama marinoitunut kerä huutaa itseään neulottavaksi...



*Edit 19.2.2011 klo 23*


Kun niin kovin olette tätä tekelettä tuolla kommenteissa ylistäneet, niin laitetaanpas nyt totuuden nimissä vielä yksi kuva, jossa kori esiintyy tyhjillään.


Eli oikeasti tästä ei tullut niin napakka, kuin miltä lankakerillä täytettynä näyttää. Napakkuutta tällaiseen voisi yrittää loihtia lisää esimerkiksi seuraavien kikkojen avulla:
  • enemmän puuvillaista tai muuta "jämäkkää" lankaa
  • pienempi korin koko
  • enemmän lankaa kerralla juoksemaan
  • auttaisikohan, jos kiinteän silmukan virkkaisi molempien edellisen kerroksen silmukkalenkkien läpi? (tässähän siis virkattu vain toisen lenkin läpi)

9 kommenttia:

  1. Tosi kivalta näyttää kori! :)

    VastaaPoista
  2. Taidan varastaa ideasi muovilankojeni tuhlaamiseksi. Korisi on hieno.

    VastaaPoista
  3. Kori on mahtava! Tämä idea sopii hyvin myös Jämälankaprojektiin, jos liityt siihen, sitten keväämmällä.

    VastaaPoista
  4. Ensikertaa vierailulla. Aivan ihania juttuja sinulla täällä on. Taidan jäädä tänne vakkarivierailijaksi ;o)

    VastaaPoista
  5. Ompa hyvä idea! Itse en ole virallisesti mukana hamstereissa, mutta on tuota langan puolta sen verran kerääntynyt, että jotenkin sitä tässä yritän kuitenkin kulutella ja aloitin isoimmalle typykälle mekkosen ajatuksena jämälangat, mutta loppujen lopuksi siihen päätyi kaksi kerää, joista oli vähän jotain säperretty ja kolme ihan korkkaamatonta kerää, mutta kuluuhan ne korkkaamattomatkin kerät tässä :D

    VastaaPoista
  6. Mahtava idea ja hieno kori siitä syntyi! :) Heti alkoi mielessä pyöriä, oliskohan minulla sopivia... ;DD Katsotaan!

    VastaaPoista
  7. Hieno on kori!

    Mulla on yksi vanhoista teepaidoista tehty (matonkuteiksi leikattu), mutta se on todella lörppä.. Joten pitäis keksiä jämäkämpi versio..

    VastaaPoista
  8. Kori on kiva lörppöydestä huolimatta. Eihän sitä kannata muulla täyttääkään kuin langoilla. ;-)

    VastaaPoista