Sivut

perjantai 31. joulukuuta 2010

Pyhien puuha

Joululahjaneuleethan valmistuivat tänä vuonna huippuaikaisin, viimeisen työn päättelin noin kaksi vuorokautta ennen jouluaattoa :). Tuolloin tuumin, etten aloittaisi mitään uutta neuletta ennen joulua ja olisin muutaman päivän vallan nikuttamatta (tämä se mieheni lanseeraama termi). Noh. Kuinkas siinä kävikään? Keskiviikon eli aatonaatonaaton olinkin aivan vallan neulomatta (lue: paketoin hulluna lahjoja). Aatonaattona alkoi kuitenkin ahdistaa laitettuani lapset päiväunille: mitä mä nyt teen kun koti on siistii, lahjat paketoitu ja lapsetkin kiltisti päikkäreillä yhtäaikaa? Jotain helppoa piti saada siis alulle. Siihen hätään pistin puikoille Lacy Baktuksen. 


Baktus osoittautuikin vallan mainioksi pyhien puuhaksi, ihanan aivoton neuloa mutta silti  niin koukuttava. Langaksi valikoitui Drops Delight ihan vaan siksi että sain neljä jämälankakerää kulutetuksi (olin käyttänyt kaikkia neljää kerää vuorotellen näihin, näihin ja näihin aina sen mukaan missä sattui olemaan paras väri päällimmäisenä). Ja aika hyvin sattui vielä värit mätsäämään noista jämäkeristä.

Lanka: Drops Delight
Puikot: 3
Kulutus: 70g


Sitten vielä siihen edellisen postauksen kuva-arvoitukseen. Kuvassahan esiintyi tosiaan kaksi lentokonetta, joita innoissani kuvasin keittiön ikkunastamme. Ekaa kertaa pääsin kokeilemaan kunnolla kuinka pitkälle uuden kameramme zoomi yltääkään. No ihan en kuitenkaan saanut sihdattua että oliko komeitakin pilotteja lentokoneiden ohjaimissa... :)


Tämä oli viimeinen postaus tältä vuodelta. Yksi tämän vuoden puolella valmistunut neule on kuitenkin vielä esittelemättä. Sain nimittäin tämän ikuisuusprijektin vihdoin valmiiksi! Esittelyn aika tulee sitten kun saan koltun kuvattua :).

Näiden kuvien myötä toivottelen teille kaikille blogini lukijoille oikein hyvää tulevaa vuotta 2011 !

8 kommenttia:

  1. Vaude, tosi siiiiistit lentokonekuvat!! =o). Leppoisaa ja lennokasta uutta vuotta 2011. t:Hanna Kuopiosta

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi, niin kivat värit! :) Tuostapa sain ehdokkaan omaksi huiviksi langalle, jonka ostin Oulun käsityömessuilta.

    Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta vinulle ja perheellesi! :)

    VastaaPoista
  3. Mua vallan jännittää millainen on lopputulos niistä langoista jotka sait jujusta! :D
    Laitahan piakkoin kuvia!!!

    VastaaPoista
  4. Kaunis huivi ja hianoja kuvia!
    Onnea uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
  5. kauniit värit huivissa :)
    Hyvää uutta vuotta sinnekin!

    VastaaPoista
  6. Kaunis huivi! Oikein mukavat värit. =) Kivoja kuvia myös. Hyvää vuotta 2011!

    VastaaPoista
  7. Todella kaunis huivi! :)

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista