Sivut

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Triinu



Anoppini täytti viime pyhien aikaan pyöreitä, ja lahjoin häntä Triinu-huivilla. Aloitin huivin neulomisen hyvissä ajoin maaliskuussa. Maaliskuun postauksissa huivin tekele vilahtelikin useampaan otteeseen. Huhti- ja toukokuun neulos huilasikin neulekorissa, ja muutamat puuttuvat rivit neuloin kesäkuussa.


Kyseessä on siis Triinu -huivi "Pitsihuivit neuloen- kauneimmat virolaiset pitsimallit" -kirjasta. Sen verran sooloilin tätä(kin) neuloessani, että tein pitsit ympäri huvin, kun kirjan mallissa pitsit tulevat vain huivin päihin. Pitsireunusta neuloessa puikolla oli yhteensä yli 800 silmukkaa, taisi muuten olla oma ennätykseni. Reunusta olikin aika puuduttavaa neuloa, kun koko illan neulomisen jälkeen sai todeta saaneensa kokonaista kaksi riviä valmiiksi. Mielestäni tuo pitsireunus on kuitenkin tosi nätti, ja antaa huiville kivasti lisäleveyttä.


En ole myöskään aiemmin neulonut näin ohutta lankaa(100g ~ 800m), en myöskään pitsiä niin ohuilla puikoilla (3,25). Alussa tuntuikin, ettei hommasta tule mitään, mutta loppua kohti tikuttelinkin sitten kuin vanha tekijä.

Nyppyjähän tässä on aika paljon, mutta ne oli helppoja tehdä näin ohuella langalla. Teinkin nypyistä isompia kuin ohjeessa, seitsemän silmukan sijasta neuloin nypyt yhdeksällä silmukalla.


Malli: Triinu kirjasta Pitsihuivit neuloen
Lanka: Schoppel-Wollen Zauberball Lace Weight
Kulutus: 93g, eli n. 744m
Puikot: 3,25
Muuta: Seitsemäs neulomani huivi tälle vuotta, eli HHV7.

16 kommenttia:

  1. Upea tuli, vaan on siinä riittänyt tikuttamistakin!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on kaunis !
    Hieno lahja .... ja on siinä ollut tikuttamista !
    Mutta valmis työ kyllä palkitsee kauneudellaan .

    VastaaPoista
  3. Upea huivi, saa saaja näyttää olevan huiviinsa tyytyväinen.

    VastaaPoista
  4. Valtavan hieno huivi ja suuren työn olet siihen tehnyt. Onneksi lahjan saaja näyttää olevan tyytväinen huiviinsa.

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja ihana huivi! Pitsireunus on todella onnistunut, tummemmalla värillä tehtynä se kehystää huivin upeasti.

    VastaaPoista
  6. On se kaunis! Itselläni sattuu juuri olemaan Triinu puikoilla, valkoisena kylläkin, kiva nähdä se valmiina! Itse kyllä mietin jaksanko/ehdinkö tehdä päiden pitsejäkään, upealta näyttää tuo kokonainen reunus!

    VastaaPoista
  7. Sinä selvästi tykkäät anopistasi! Upea huivi.

    VastaaPoista
  8. Onpa kaunis huivi! Ihanasti vaihtaa väriä tuo lanka :)

    VastaaPoista
  9. Kauniin huivin olet tehnyt. Ihana väri.

    VastaaPoista
  10. Kerrassaan upea huivi, hirveä tikuttaminen, mutta varmasti vaivan arvoista!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne! Ihania ootte <3.

    VastaaPoista
  12. Ihana huivi ja sopii kyllä käyttäjälleen mainiosti :)

    VastaaPoista
  13. Huh-huh, kamala silmukkamäärä. Mutta lopputulos on ihana ja kaunis!

    VastaaPoista