Sivut

tiistai 17. toukokuuta 2011

Huhtikuu 2011

Ensin piti jemmata äitienpäivälahjojen julkaisua ja sitten se unohtui. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö? Tässäpä siis huhtikuun neulomuksia.


Yhdeksän valmistunutta työtä, lankaa kului yhteensä 632g. (Joku näistä taisi kyllä valmistua toukokuun puolella, mutta eipä tuo taida olla niin nöpön nuukkaa...)

Viime viikkoina neulominen on jäänyt vähemmälle, vaikka intoa kyllä olisi. Mutta kun sitä intoa piisaa niin moneen muuhunkin puuhaan. Tällä hetkellä eniten innoissani olen kasvihuonepuuhista, joista postailen varmaan tässä lähiaikoina. 

Hyvänä kakkosena tulee yksi rakkaimmista harrastuksistani neulomisen ohella, nimittäin ratsastus. Ratsastusseuramme järjestää ratsastustunteja Ylä-Savon Ammattiopiston tiloissa opiston opetushevosilla. Minulla on siis oivallinen mahdollisuus saada ratsastaa hyvillä hevosilla tunneilla, valmennuksissa ja omissa kisoissammekin. Eilen osallistuin seuratason kouluratsastuskisoihin, ja menestystäkin tuli! Siitä innostuneena ajattelin laittaa vähän fiilistelykuvia tännekin :).

Maikki ja Wanderer


Tässä on kuvia estetreeneistä parin viikon takaa. Ratsuna on sama heppa kuin yllä. On se hieno laji <3.



6 kommenttia:

  1. Hieno saldo ja aivan ihania heppakuvia! Ratsastat kyllä tosi hienosti!

    VastaaPoista
  2. Tuottelias huhtikuu sinulla ja ihania heppakuvia! Minä odottelen, koska pääsisin hevosen selkään (viime kerran viime kesänä...).

    VastaaPoista
  3. Taas kauniita käsitöitä! :) Ratsastuksesta en mitään ymmärrä, mutta upeita kuvia ja niin ylväästi istut ratsusi selässä. Ja ainakin yhdessä kuvassa näytit hyvin iloiselta.

    VastaaPoista
  4. Hyvähän se on tehdä jotain muutakin välillä kuin neuloa tai virkata, mutta hienosti silti on saldoa kertynyt :D Mun blogissa on sulle tunnustus :D

    VastaaPoista
  5. Hyvin olet saanut saldoa aikaiseksi ja hyvä on välillä muutakin tehdä. Ihana heppa noissa kuvissa. Löysitkö jo tunnustuksen blogistani?

    VastaaPoista
  6. Tuottelias huhtikuu! Suloiset nuo pitsitossut :) Hieno ratsastuskuvasarja, kiva kun saa kuvaajan näpsimään!

    VastaaPoista