Minulla oli ilo ja kunnia päästä ihanan pienen poikavauvan kummitädiksi. Kastajaiset olivat eilen, ja varsinaisen kummilahjan lisäksi neuloin kummipojalle vielä sukat.
Tämänkertaiset sukat ovat tehty ihan perinteiseen tyyliin: varresta aloitettu ja perinteisellä kantapäällä. Varren joustinneuleeseen kokeilin Leskenlehtihuivissa (Ulla 1/06) käytettyjä lankakukkia. Lankana näissäkin on ihanaisen pehmeä teeteen maissilanka Poppari, kuten aiemmissakin neulomissani vauvasukissa.
Sukista tuli aika pienet, mutta toivottavasti mahtuisivat pienokaiselle edes hetken verran :).
maanantai 31. toukokuuta 2010
tiistai 25. toukokuuta 2010
Ompelin!
Edellisestä ompelukerrasta on aikaa jo useampi vuosi. Vielä kuitenkin jopa muistin, miten lanka pujotellaan koneeseen, ja puolatakin osasin! Tästä se lähtee siis, ompeluinnostuksen herättely :). Kone on lainassa äidiltäni, mutta haaveilen kyllä kovasti omastakin - nyt kun olisi ihan tilaakin ompeluille ja koneen säilyttämiselle.
Sateisen sunnuntai-illan hurruttelujen tuloksena oli kolme samanlaista kappaa keittiön ikkunoihin. Työtason ylle päässyt kappa on äitini aikoinaan minun ja kaksoisveljeni ylioppilasjuhliin ompelema verho, josta purin entiset rypytysmekanismit pois ja ompelin niihin uudet tankokujat. Nyt ne ovat sopivat keittiöni perinteisen mallisiin verhotankoihin. Ruokailutilan ikkunoihin ompelin kapat samaisten ylppärijuhlien aikuisesta pöytäliinasta. Kierrätys kunniaan siis! Kankaana Marimekon Lepo.
Makkarimmekin ikkuna sai nyt jonkinsorttiset verhot.
Haaveilen makkariin harmaansävyisestä kapasta - samaa harmaata mitä päätyseinän koukerotapetissa on. Ja tyynyjen päälliset haluaisin samasta kankaasta. Mutta paremman puutteessa vanhat tyynynpäälliset ja kaappien kätköistä löytynyt kappa saa nyt kelvata.
Olin siis ostanut tuon kapan joskus vuosia sitten metritavarana. Käänteet ja nauhakuja oli valmiina, mutta päädyt opelin itse.
Olisi muuten kiva kuulla vinkkejä liittyeen ompelukoneen hankintaan: mistä sellainen kannattaa hankkia, mitkä ovat hyviä merkkejä ja mitä ominaisuuksia kannattaa ompelukoneessa olla?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)