Sivut

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

KAListelua


Viime aikoina olen kovasti innostunut erilaisista Knit along -tapahtumista. Tammi-helmikuun vaihteessa neuloin Niina Laitisen Ystävänpäiväsukkia monen kanssaneulojan tapaan. Tarkoitus oli neuloa sukat ihan itselle, mutta niinhän siinä kävi, että sukista tuli harmittavasti hiukan liian kapeat pohkeista, vaikka neuloinkin isoimman koon. Suunnitemissani onkin antaa nämä sukat hyväntekeväisyyteen.


En ole mikään kirjoneulevirtuoosi, mutta ennen joulua neulomani Pikku Myy -sukat saivat innostuksen heräämään. Lankadominanssin oivallettuani huomasin, ettei langat menekään solmuun, ja lopputuloskin on paljon tasaisempaa. Tätä projektia varten hankin myös langanohjaimen, jonka käyttö helpotti neulomista ja tasoitti käsialaa entisestään.


Malli: Ystävänpäiväsukat by Niina laitinen
Koko: kapeahkot 39
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 2,75
Kulutus: 207 g


Ja yhteisneulontainnostus vaan jatkuu. Osallistun Stephen Westin viime viikolla alkaneeseen Marled Magic Mystery KALiin. Ideana on tehdä jämälangoista iloisen kirjava ja oletettavasti paksu ja runsas huivi aina yhtäaikaa kahdella langalla vitoen puikoilla neuloen.


Olen ihastellut Stephen Westin persoonallisia huivimalleja jo pitkään, mutta syystä tai toisesta en ole tullut neuloneeksi vielä yhtään Westin mallia aiemmin. Jännityksellä jään seuraamaan mihin suuntaan tämä mysteerihuivi tästä jatkuu!


Olen myös ilmoittautunut ekaa kertaa Sock Madness -sukanneulomiskilpailuun. Kisassa on yhteensä seitsemän 10-14 päivää kestävää kierrosta, Ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon pääsevät kaikki, jotka ovat neuloneet ensimmäisen kisasukkaparimallin kahden viikon kuluessa valmiiksi. Tämän jälkeen porukka jaetaan joukkueisiin, jonka jälkeen kisataan nopeudessa oman joukkueen sisällä. Lopuksi kunkin joukkueen nopeimmat kisaavat koko kisan voitosta keskenään. Vaikka myönnänkin olevani varsin kilpailuhenkinen ihminen, yritän olla kisassa mukana mahdollisimman löysin rantein. Totinen kisaaminen kun ei käytännössä ole mahdollista työn, perheen ja muiden harrastusten viedessä ajasta suurimman osan.




2 kommenttia:

  1. Kauniit sukat kyllä! Nuo yhteisneulonnat on kyllä innostavia. Jännä nähdä millainen huivi tuosta tulee.

    VastaaPoista
  2. Kauniin väriset Ystikset. (: Onnea kisailuun, vaikka rennolla asenteella oletkin mukana!

    VastaaPoista