Sivut

tiistai 25. toukokuuta 2010

Ompelin!

Edellisestä ompelukerrasta on aikaa jo useampi vuosi. Vielä kuitenkin jopa muistin, miten lanka pujotellaan koneeseen, ja puolatakin osasin! Tästä se lähtee siis, ompeluinnostuksen herättely :). Kone on lainassa äidiltäni, mutta haaveilen kyllä kovasti omastakin - nyt kun olisi ihan tilaakin ompeluille ja koneen säilyttämiselle.


Sateisen sunnuntai-illan hurruttelujen tuloksena oli kolme samanlaista kappaa keittiön ikkunoihin. Työtason ylle päässyt kappa on äitini aikoinaan minun ja kaksoisveljeni ylioppilasjuhliin ompelema verho, josta purin entiset rypytysmekanismit pois ja ompelin niihin uudet tankokujat. Nyt ne ovat sopivat keittiöni perinteisen mallisiin verhotankoihin. Ruokailutilan ikkunoihin ompelin kapat samaisten ylppärijuhlien aikuisesta pöytäliinasta. Kierrätys kunniaan siis! Kankaana Marimekon Lepo.

Makkarimmekin ikkuna sai nyt jonkinsorttiset verhot.



Haaveilen makkariin  harmaansävyisestä kapasta - samaa harmaata mitä päätyseinän koukerotapetissa on. Ja tyynyjen päälliset haluaisin samasta kankaasta. Mutta paremman puutteessa vanhat tyynynpäälliset ja kaappien kätköistä löytynyt kappa saa nyt kelvata.

Olin siis ostanut tuon kapan joskus vuosia sitten metritavarana. Käänteet ja nauhakuja oli valmiina, mutta päädyt opelin itse.

Olisi muuten kiva kuulla vinkkejä liittyeen ompelukoneen hankintaan: mistä sellainen kannattaa hankkia, mitkä ovat hyviä merkkejä ja mitä ominaisuuksia kannattaa ompelukoneessa olla?

4 kommenttia:

  1. Onnea hienoista verhoista! =) Mulla on kans ompelukuume ja omaa konetta ei oo mullakaan. Kaikenlaista pikkuprojektia on suunnitteilla ja jopa jotain tilkkujakin valmiiksi leikattuna. Viikonloppua odotellessa, jotta pääsee mummun koneelle kokeileen. =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Riikka :). Minäkin olen keräillyt vähän kankaita ja pikkuisen muita ompelujuttuja, jos vaikka joskus pääsisi ja oppisi harrastamaan sitäkin puolta enemmälti...

    VastaaPoista
  3. Jos on käyntiä Oulussa päin, niin siellä ainakin on yksi ihan ompelukoneliike. Tämä liike on ainakin omalla vierailulistalla aika kärkipäässää kunhan lähdetään mummuloimaan. En kyllä tiedä itsekään mitä ominaisuuksia koneessa olisi hyvä olla, mutta ajatteli liikkeessä kysellä paljon. Ehkä kuitenkin haluaisin että siinä olisi nopeuden säätö, olisi helpompi aplikoida kun ei olisi ihan pelkästään oman kaasujalan armoilla, joka meinaa välillä olla vähän raskas :D

    VastaaPoista
  4. Kauniita verhoja! Niin ihanan keveiltäkin näyttävät kuvissa! :)

    VastaaPoista