Sivut

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Sukat volkkarimiehelle

Keräilin aiemmin sukkalankavarastoista jämälankoja, joista piti tuleman miehelleni sukat. Mieheni toivoi kuplavolkkarisukkia. Tässä kohtaa on aiheellista mainita, että miehelläni on kermanvalkoinen kuplavolkkari vuosimallia 1970. Silmäterä. Auto, jonka hän on omistanut 17 vuotiaasta saakka. Okei, kuplavolkkarisukat. Hmmmmm. Piirtelin kuplavolkkarin malleja ruutupaperille, mutta en oikein saanut kuplan muotoja hyvin esille ruutupiirrokseen. Siis ei kuplavolkkarisukkia. No entäs pelkät volkkarisukat sitten? Mieheni omistaa myös toisen volkkarin, lava-auto Caddyn, jota myös leikkisästi Kädilläkiksi kutsutaan. Niinpä kaavailin ruutupiirrokseen seuraavaksi volkkarin merkkiä, joka onnistuikin sitten jo paljon paremmin. Siis puikoille pääsikin volkkarisukat volkkarimiehelleni.

Ja tällaiset niistä sitten tuli:
Lankana siis 7veljestä jämiä yhteensä 147g, puikot 4. Malli on perinteinen miesten sukan malli, varren ylä- ja alaosassa lempparijoustinneulettani 3o 1n. Perinteinen kantapää ja piiiitkä kiilakavennus.

Ihan pikkusen niistä tuli liian isot käyttäjälleen, mutta laiska kun olen niin en jaksanut enää alkaa purkamaan. Ovat kuulemma lämpöiset, ja sehän on pääasia...

8 kommenttia:

  1. :DDDD

    Huippuhienot! Hyvä idea käyttää volkkarin merkkiä. Kun merkki on tuossa varressa, niin sukat näyttää jotenkin - en tiedä, urheilullisilta? Tuohon kolme plus yksi -joustinneuleeseen en olekaan tutustunut, mutta se näyttää kyllä tyylikkäämmältä kuin perinteinen kaks plus kaks -versio.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen ja mulle uusi viritelmä on tuo kirjoneule raitojen seassa. Siis näyttää tosi hauskalta, aivan kuin volkkarimerkit olisi lätkäisty sukkien päälle :) Suattais Jarkkokin tykätä volkkarisukista.. täytyy laittaa idea muistiin..

    VastaaPoista
  3. No nytkö ne on jalassa. Kyllä on kommeet :)
    Nyt siinä on vihreitä raitoja eikä ollenkaan niitä ruskeita mitä oli mökillä... hmmm...
    Saisit pitää sellaisen pienimuotoisen neulontakurssin, joka pitää sisällään kuvion suunnittelua.:) nimim. yrittänyt ja omiin kykyihin turhautunut ;)
    t: Heli

    VastaaPoista
  4. Minna: minä tykkään kovin tuosta 3+1 -versiosta: jälki on kivan sileää, mutta kuitenkin joustavaa. Ja mielestäni 3+1 ei käytössä "lörähdä" niin helposti kuin perinteinen 2+2 :)

    Maiju: ekaa kertaa minäkin tein kirjoneuletta raitapohjalle. Ihan pakon sanelema juttu, kun koko vartta ei jämälangoista olisi välttämättä riittänyt. Ja ihan kivastihan tuo erottuu kun merkki on selkeästi eri värillä kuin taustaraidoitus.

    Heli: No on niistä vihreistä raidoista joka toinen ainakin himppasen ruskee ;). Vai jotta kuvion suunnittelu kurssi. Hih hih, mitähän siitäkin tulisi "Sitten tehhään näin. Eiku näin. Vai oisko sittenkin näin kiva. Eiku...." ;D

    VastaaPoista
  5. Mahtavat sukat. Pidän väreistä tosi paljon ja tuo varren kirjailu antaa sukille luonnetta :) .

    VastaaPoista
  6. meidän miehillä samat kiinnostuksen kohteet. Martillahan oli se avokupla, jonka itse rakenti ja on ollu ainakin 2 vai jopa 3 avolava Caddyä!
    Tällä hetkellä piha täännä Opel Omegoita kylläkin =D
    Tosi mageet on sukat. osaat hyvin neuloa! Ammattilaisen työtä!

    Heli R

    VastaaPoista
  7. Heidi: Kiitos! Jämälangoista tosiaan löytyi ihan kivat väriyhdistelmät :).

    Heli: Kiitos! Enpäs tainnut nähdäkään Martin avokuplaa... Se kai on sinunkin värkättävä miehellesi volkkarisukat ;).

    VastaaPoista
  8. Haa, pitäisiköhän minunkin tehdä tuollaiset, kun meilläkin asuva mies omistaa kaksi Volkkaria! ;)

    VastaaPoista