Tätini täytti 60 vuotta. Kesällä jo päätin neuloa hänelle syntymäpäivälahjaksi Haruni-huivin nimenomaan sileänä versiona. Alkuperäisessä ohjeessa huivin alkupuoli neulotaan jonkin sortin lehtikuviolla myös, mutta minusta tässä sileässä versiossa kaunis reunus pääsee oikeuksiinsa.
Ravelrystä nappasin jälleen pari mukavaa vinkkiä toteutukseen. Ensinnäkin lisäilin silmukoita hiukan ohjetta tiheäpään (joka toisella oikealla kerroksella yhteensä neljä lisäystä kuten ohjeessa ja joka toisella oikealla kerroksella kuusi siten että molempiin reunoihin tuli yhdet ylimääräiset lisäykset). Näin ollen lopputulos oli hiukan lyhyempi keskiosastaan ja kauniisti kaareutuva reunoilta. Harmi ettei lopullinen muoto näy oikein yhdestäkään otoksestani.
Sitten lisäilin lehtiruotoihin helmiä virkkuukoukkutekniikalla. Kovin on hidasta hommaa tuo helmien lisäily, mutta onhan lopputuloskin kaunis. Käyköön nämä 196 tämän huivin helmeä vaikkapa harjoituksesta sitä haaveilemaani Aeolian -huivin toteutusta silmälläpitäen...
Tykäkkään lpputuloksesta. Tykkäsin myös neulontaprosessista. Ainoa mikä ottaa silmään on nuo keskikohdan langankierrot. Mielestäni ne on rumat, ja minulla vielä jostain syystä toinen keskisilmukan langankierroista tinkii tulemaan toista löysmmäksi jolloin lopputulos on hiukan epäsymmetrinen. Mahtaisikohan onnistua, jos korvaisi langankierrot jollain muulla silmukanlisäystavalla?
Malli: Haruni by Emily Ross
Lanka: Garnstudio Drops Lace
Kulutus:74 g
Puikot: 3,25, viimeinen kerros 4, reunuksessa virkkuukoukku 1,75
Upea huivi! Haruni on niin kaunis malli, täytyy ehdottomasti joskus itsekin ottaa se puikoille. :)
VastaaPoistaTyylikäs huivi!
VastaaPoistaIhana, herkän kaunis huivi! Nuo helmet ovat hieno lisäys!
VastaaPoistaKaunis on haruni sileänäkin:)
VastaaPoistaNoihin langankiertoihin voisi kokeilla niitä oikealle ja vasemmalle kääntyviä lisäyksiä tai samoja kuin revontlihuiviin.
Kiitos kommentistasi! Täytyykin tutustua aiheeseeen tarkemmin, en ole aiemmin tajunnutkaan että kierrot voi tehdä toistensa peilikuviksi myös!
PoistaOnpa upea! Värikin on tosi kaunis. Huivin saaja varmasti tykkää!
VastaaPoistaTodella upea huivi!
VastaaPoistaKaunis, sileä antaa oikeutta kauniille reunalle. Mä en kans siitä sekamelskasta oikeastaan pidä, täytyy toteuttaa minunkin tämä huivi näin!
VastaaPoistaKerrassaan upea! Miten sä jaksoit tikuttaa tuon kokoisen noin ohuesta langasta? Ihana!
VastaaPoista