Sivut

lauantai 12. syyskuuta 2015

Muistelot

Blogini täytti juuri kokonaiset kuusi vuotta! Aika menee tosi nopsaan. Tuo kuusi vuotta tuntuu ehkä korkeintaan kahdelta. Synttäreiden kunniaksi ajattelin hiukan muistella, mitä kaikkea sitä onkaan tullut vuosien saatossa tehtyä. Selailin vanhoja päivityksiäni, ja valitsin kultakin vuodelta kaksi mielestäni kivointa tekemääni juttua. Linkeistä pääsee kurkkaamaan alkuperäistä blogitekstiä.


 2009



Nämä Sunnuntaisukiksi ristityt sukat olivat ensimmäisiä blogiin asti päässeitä käsitöitäni. Bongasin kauniin pitsikuvion  Kanerva-huivista, ja käytin sitä sitten sukkien varteen. Nämä on kyllä niin kauniit, että pitäisikin tehdä uudet samalla mallilla!



Eliina-shawl taisi olla toinen neulomani pitsihuivi. Annoin tämän joululahjaksi mummolleni, joka taitaa käyttää tätä yhä edelleen.


2010



Tämän takin neuloin kokonaan ilman ohjetta. Nurjat silmukat, vinoon sijoitettu nappilista ja ulkopuolelle ommellut saumat näyttävät edelleen mielestäni kivoilta :).


Nämä sukat on ensimmäiset varpaista varteen nelomani sukat. Minulla oli muutama jämäkerä, jotka halusin näihin tuhota, ja niinpä sukat venähtivät vähän niinkuin vahingossa aika pitkiksi.


2011



Lisää itse suunnittelemiani malleja. Tänä huivin ristin Siiriksi, mutten koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa ohjetta ylös.



Katsokaa nyt, kuinka söpöt tytöt < 3 ! Helmiina on tässä neljän vanha, Mirjami kaksivuotias. Ja onhan nuo pipotkin ihan söpöt...


2012



Tämän boleron tein tädilleni hänen toiveidensa mukaisesti. Malli on puoliympyrän muotoisesta Vernal Equinox -huivista napattu.


Dragonback -sukat neuloin SukkamysteeriKALiin osallistumisen seurauksena. Joskus on kiva tehdä jotain, jonka lopputulos on itsellekin täysi mysteeri :).


2013



Tästä pöllöpeitosta mieleeni tulee kuopuksen odotusaika. Virkkailin näitä pöllölappuja ison mahani kanssa töissä välitunneilla ja iltaisin sohvalla turvonneita jalkojani lepuutellen. Peitto ehti valmistua pari viikkoa ennen vauvan syntymää. Tämä on muuten aktiivisessa käytössä edelleen :).



Tämä herra Einstein on tarkkaillut touhujamme eteisen senällämme nyt reilun parin vuoden ajan. Taulun neulominen oli iso urakka, mutta kyllähän se kannatti - tykkään taulusta kovin paljon edelleen.


2014



Flaren neulomisen aloitin niinikään raskaanaollessa. Halusin väljän neuleen, jonka alle olisi kätevä piilottaa raskauden jälkeiset vatsamakkarat ja jenkkakahvat. Aika hyvin onnistuinkin, vai kuinka? :)



Kuopuksen synnyttyä neulomiset jäivät vähemmälle, mutta sen sijaan innoistuin ompeluhommista. Tässä tuotoksista esimerkkinä pari bodya.


2015



Tänä vuonna neulomistani jutuista isotöisin on tainnut olla mummolleni 80-vuotis syntymäpäivälahjaksi neulomani huivi.


Toisena tuoreempana nostona olkoon Rea Järvenpään suunnittelemat ihanat Reaverset. Nämä on olleet kovalla käytöllä. Näitä haluaisin tehdä moooonet lisää, kun vaan jostain löytyisi sitä neulomisaikaa...



Paljon kiitoksia teille lukijoilleni, että olette siellä! Ilman teitä ei olisi tätä blogiakaan. Ilman blogia valmistuvien käsitöiden määrä olisi todennäköisesti paljon pienempi. Niin että pus pus vaan ja aurinkoista syksyä!!

10 kommenttia:

  1. onneksi olkoon eskari-ikään ehtineelle blogille! Hienoja töitä ja hienoja muistoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosiaankin, eskari-ikään ollaan ehditty. Blogi vanheneekin samaa tahtia keskimmäisen lapseni kanssa :)

      Poista
  2. Onnittelut 6-vuotiaalle! Aivan ihania töitä olet vuosien aikana tehnyt, ja miten paljon! :)

    VastaaPoista
  3. Onpas blogiisi kertynyt todella taidokkaita ja suuritöisiäkin töitä vuosien varrelta! Varsinkin Siiri-huivi on todella ihastuttava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin tykkään Siiri -huivista kovasti :)

      Poista
  4. Onneksi olkoon. Aina vaan löytyy uusia kivoja blogeja...vaikka oot jo näin pitkään kirjoittanut, minä taisin tulla tänne nyt ekaa kertaa. Viehättäviä luomuksia sun käsityöt.

    VastaaPoista
  5. Miten kiva läpileikkaus käsitöistä! :) Onnea kuusivuotiaalle!

    VastaaPoista