Sivut

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Pehmoisia pupusia

Muistatteko Rättipupun jonka tein alkukesästä serkkuni vauvalle? Nytpä sain hyvän syyn neuloa saman ohjeen uudelleen ja peräti kahteen kertaan, kun tuttavapiiriin syntyi kaksostytöt < 3 .

Malli: Cuddle Bunny Blankie by Betty Harris
Lanka: Novita Miami
Kulutus:  52 g ja 56 g
Puikot:pää ja korvat 2,75, rättiosa 4
Ravelryssä: Tui tui
Fiilis: Ihanan pehmoiset ja minun mielestäni söpöt. Tällaisen tahdon tehdä vielä omalle vauvallekin :)

Ohjetta modailin sen verran, että tällä kertaa virkkasin kiinteitä silmukoita ainaoikein -korvien ympäri. Reunuksen ainaoikein -kerrokset jätin pois ja sen sijaan virkkasin kiinteitä parin kerroksen verran. Koska käyttämäni lanka oli paksumpaa (kai) kun ohjeessa, vähentelin silmukoita ja kerroksia mututuntumalla niin ettei pupusten päistä ja korvista tullut ihan valtavan kokoisia.




Edit: Facebookin neulontaryhmässä toivottiin kovasti suomennosta tästä ohjeesta. Yritin suomentaa ohjetta osittain aika vapaamuotoisestikin. Samalla kerroin myös niistä ohjeen modauksista, jotka tein näitä pupuja neuloessa. Jos joku kohta jäi epäselväksi, kysy neuvoa rohkeasti :) Korostan vielä, että ohje ei ole täysin sanasta sanaan suomennettu alkuperäisen ohjeen kanssa.



RÄTTIPUPU

Puikot: neulo rättiosa langan suosituksen mukaisilla puikoilla tai hiukan isommilla. Pää ja korvat kannattaa neuloa reilusti pienemmillä puikoilla, jottei täyte näy. Ohjeen pupun pää on neulottu puikkokoolla 2,75 (sukkapuikot) ja rättiosuus puikkokoolla 4 (aluksi sukkapuikot, lopuksi pyöröpuikot). Lisäksi tarvitset 4kpl silmukkamerkkejä.

Korva:
  • luo 5 silmukkaa jättäen reilusti lankaa korvan kiinnittämistä varten
  • neulo 10 kerrosta aina oikein
  • lisäyskerros: neulo 1s, lisää yksi silmukka neulomalla seuraava silmukka sekä etu- että takareunoistaan, neulo 1s, lisää yksi silmukka neulomalla seuraava silmukka sekä etu- että takareunoistaan, neulo 1s
  • neulo seuraavat 12 kerrosta ainaoikein
  • lisäyskerros: lisää taas yht. 2 silmukkaa kuten edellisellä lisäyskerroksella
  • neulo seuraavat 10 kerrosta ainaoikein
  • kavennuskerros: neulo 1s, tee kahdella seuraavalla silmukalla ylivetokavennus, neulo kunnes jäljellä 3 s, neulo seuraavat kaksi silmukkaa oikein yhteen, neulo 1s.
  • neulo seuraavat 4 kerrosta ainaoikein
  • kavennuskerros: kuten edellinen kavennuskerros
  • neulo seuraavat 2 kerrosta ainaoikein
  • kavennuskerros
  • neulo seuraavat 2 kerrosta ainaoikein
  • neulo kolme oikein yhteen
  • katkaise lanka ja päättele

Tee toinen korva samoin. Ohjeesta poiketen virkkasin vielä korvien ympäri yhden kerroksen kiinteitä silmukoita .

Huom! Itse neuloin korvista kapeammat ja lyhyemmät, mitä ohjeen silmukka- ja rivimäärillä olisi tullut. Kannattaa säätää lisäykset ja kavennukset sekä neulottavien kerrosten määrät omalle langalle sopivaksi niin, että saat sopivan kokoiset korvat. Neuloin molempia korvia yhtä aikaa samoilla puikoilla, jotta muistin tehdä molemmissa lisäykset ja kavennukset samassa kohti.

Jemmaa tässä vaiheessa pätkä lankaa (n. 50 cm) myöhempää käyttöä varten.

Pää:
  • luo 4 silmukkaa,  yksi kullekin sukkapuikolle
  • 1. kerros: neulo jokainen silmukka sekä etu – että takareunastaan (yht. 8s, 2s kullakin puikolla)
  • 2. kerros: neulo
  • 3. kerros: neulo jokainen silmukka sekä etu – että takareunastaan (yht. 16s, 4s kullakin puikolla)
  • 4. kerros: neulo
  • 5. kerros: * neulo 1s, neulo kaksi seuraavaa silmukkaa sekä etu- että takareunoistaan* , toista ** jokaisella puikolla (yht. 24s, 6s kullakin puikolla)
  • 6. kerros: neulo
  • 7. kerros: * neulo 1s, neulo seuraava silmukka sekä etu- että takareunoistaan, neulo kunnes puikolla on 2 silmukkaan neulo seuraava silmukka sekä etu- että takareunoistaan yhteen, neulo 1s* , toista ** jokaisella puikolla
  • toista rivejä 6 ja 7 kunnes jokaisella puikolla on 12 silmukkaa (tai haluamasi silmukkamäärä)
  • neulo 15 kerrosta (tai haluamasi kerrosmäärä)
  • tässä vaiheessa kannattaa ommella korvat sopivaksi katsomalleen paikalle käyttäen luomisessa jätettyjä langanpäitä. Päättele langanpäät huolellisesti
  • seuraavaksi lähdetään kaventamaan silmukoita joka toisella kerroksella, puikon alussa ensin 1s oikein, sitten ylivetokavennus, neulotaan kunnes puikolla 3 silmukkaan seuraavat 2s oikein yhteen, viimeinen silmukka neulotaan oikein
  • täytä pää vanulla siinä vaiheessa, kun reikä on sen kokoinen että vanu on vielä mahdollista pujottaa
  • ohjeessa kavennettiin näin kunnes kullakin puikolla oli 2 silmukkaa, itse lopetin kaventamisen kun jokaisella puikolla oli 4 silmukkaa
  • pujota jemmattu langanpätkä neulalla puikoilla olevien simukoiden läpi, vaikka kahteenkin kertaan. Tällä langalla kiristetään pupun kaula-aukko niin että vanu pysyy pään sisällä

Rättiosa:
vaihda työhön paksummat puikot neuloen yksi kerros oikein.

Rättiosa tehdään lisäämällä joka toinen kerros kunkin puikon molempiin päihin 2 silmukkaa, siis yht. 8 lisättyä silmukkaa kullakin lisäyskerroksella. Lisäykset tehdään neulomalla jokaisen puikon toinen ja toisiksi viimeinen silmukka sekä etu- että takareunoistaan.

Neulo tehden lisäykset joka toinen kerros kunnes rättiosa on halutun mittainen. Vaihda työhön pyöröpuikot kun sukkapuikot alkavat käydä pieniksi. Merkitse puikkojen vaihtumiskohdat silmukkamerkein.

Ohjeen mukaan rättiosan reunaan neulotaan muutama kerros aina oikein (siis suljettua neuletta neuloessa joka toinen kerros nurin). Itse jätin nurjat kerrokset neulomatta ja virkkasin sen sijaan pari kerrosta kiinteitä sillmukoita reunaan, jottei reuna käpristyisi. Tässä kyllä ainaoikein toimisi paremmin, omassani reuna jäi hiukan kiemuralle ja oikeni vasta kun prässäsin puput.

Lopuksi kiristä pupun kaula-aukko, ja päättele langat huolellisesti. Kauniin lopputuloksen saat prässäämällä pupun rättiosan kostean harson läpi silitysraudalla, tai pingottamalla hiukan kostutettu pupu nuppineulojen avulla alustaan kiinni.

22 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän suloiset Puput!

    VastaaPoista
  2. Onko mahdollista saada ohje suomeksi? :)

    VastaaPoista
  3. Voi että osaavat olla söpöset puput!

    VastaaPoista
  4. Oi kuinka söpöt puput! Aivan mahtava lahjaidea. :)

    VastaaPoista
  5. Onpa hienoja ja suloisia rättipupuja.

    VastaaPoista
  6. Ihanat!
    Minunkin kaverille syntyi viime viikolla kaksostytöt :) nää olis ihanat viedä, muttaa en ikinä saisi vastaavia aikaiseksi...

    VastaaPoista
  7. Kiitos mahtavasti ohjeesta. Kunhan ranne parantuu niin pupu pomppaa puikoille

    VastaaPoista
  8. Kiitos tuhannesti ohjeen suomennoksesta! :)

    VastaaPoista
  9. Somia pupuja. :) Se keltainen tunika on kaunis. Ihanan aurinkoinen. Ja onnittelut masuasukista. <3

    VastaaPoista
  10. Hienot puput. Rupesin itsekin niitä neulomaan, minkäkokoisilla pyöröpuikoilla teit rättiosaa tai siis Minkäkokoinen lanka puikkojesi välissä oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Anteeksi myöhäinen vastaus: Lankana siis Novita Miami, jonka puikkosuositus on 4-4½. Itse neuloin nämä puikoilla 4.

      Poista
  11. Neuloin unipupun ja linkitin tähän postaukseen, kiitos sinulle ohjeesta!

    VastaaPoista
  12. Haeskelin netistä eilen neulotun pupun ohjetta ja tänne sivullesi päädyin.
    Sopivat langat löytyi varastostani ( tein pupun merino/silkkivillasta) ja nyt unipupu on jo matkalla uuteen kotiinsa.
    Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  13. Hei sinne Kiuruvedelle! Rättipupu kiinnostaisi ja tulostin jo ohjeesi, mutta tarvitsen apuasi: rättiosa, monellako silmukalla ensimmäinen kerros neulotaan?
    Terveisiä Lapinlahdelta!

    VastaaPoista